perjantai 15. maaliskuuta 2019

Tallinnan näyttely 17.2.2019

Helmikuussa oli taas aika lähteä Tallinnaan näyttelyyn. Jotkut ehkä muistavat, että edellinen reissu ei mennyt ihan nappiin. Tavoitteena olikin päästä tällä kertaa näyttelyyn ilman ylimääräisiä mutkia matkassa.

Mukaan matkaan lähtivät Hertta, joka tarvitsi ulkomaan sertiä seuraavaan titteliinsä sekä sen seuralaiseksi Eevi. Tämä oli Eevin ensimmäinen näyttely, joten jännitystä riitti, vaikka sille ei vielä titteleitä haetakaan.

Lähdimme äitini ja kissojen kanssa lauantai-iltana Helsingistä Viking Linella, tarkoituksena viettää yö laivassa ja aamulla sitten suunnata satamasta näyttelypaikalle. Matka itsessään sujui hyvin, mitä nyt Eevi huusi koko kopassa olo aikansa kuin syötävä. Saimmekin huvittuneita kommentteja kanssamatkustajilta.

Eeviä ei paljon näyttelyhulina stressaa.
Sunnuntaiaamuna jouduimme odottelemaan satamassa yli tunnin, ennen kuin näyttelypaikka aukesi. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin eläinlääkärintarkastuksesta puhtain paperein, mitä jännitin itse paljon.

Eevi oli näyttelyhäkissä heti kuin kotonaan. Ohikulkijoille se keikisteli ja yritti puskea muovi-ikkunan läpi. Hertta taas tavalliseen tapaansa meni piiloon pesäänsä.

"Okei miten itämaisia venytetään, jotenkin tälleen ehkä??"
Arvostelut menivät tosi hyvin, molemmat tytön saivat kovasti kehuja. Erityisesti Eevi sai kehuja sen kauniin vihreistä silmistä, jollaisia ei usein pennuilla näe. Hertallakin kehuttiin ihon kuntoa, tuomari sanoikin, että pesen sitä varmasti useita kertoja kuussa, johon jouduin toteamaan, että itse asiassa en (viimeksi noin puoli vuotta aiemmin).

Hertan tulos oli EX1 CACIB. Hertan tuomari oli minulle ennestään tuttu Olga Komissarova, joskin Herttaa hän ei ollut aiemmin arvostellut. Eevin tulos oli EX1 ja tuomarina Dorte Kaae.

"Kerro kerro kuvastin, ken on tässä laivassa kaunehin?"
Paluumatkalle meillä ei ollut varattuna hyttiä, mutta olimme äitini kanssa molemmat ihan poikki, joten kyselimme vapaat hyttiä laivasta ja sellainen myös löytyi. Ja onneksi löytyikin, itse ainakin nukahdin saman tien, kun suljin silmäni hytin sohvalla.

Reissu siis onnistui oikein hyvin, mutta nyt taas ei ihan hetkeen tee mieli lähteä ulkomaille näyttelyihin.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Eevi

Kuinkahan moni teistä osasi jo odottaa tätä?

Viime vuoden viimeisessä postauksessa esittelin teille erään kissanpennun, johon olimme kämppikseni kanssa käyneet tutustumassa. Kyseessä oli TaikaTomun Queenie eli tuttavallisemmin Eevi. Hieman yli kuukausi sitten tämä kyseinen karvakorva muutti osaksi meidän laumaa.

9.1.2019
23.2.2019
Olimme kämppikseni kanssa puhuneet, että voisimme ottaa lauman jatkeeksi vielä yhden kissan jossain vaiheessa, mutta emme varsinaisesti tarkoitushakuisesti etsineet uutta kissaa. Satuin kuitenkin törmäämään TaikaTomun-kissalan Facebook-sivulla kotia etsivään Eeviin ja olimme molemmat heti myytyjä.


Sfinxien lisäksi minulla on muutama muu rotu, joista pidän. Näitä ovat turkkilainen angora, pitkäkarvainen kuriilien bobtail sekä itämainen pitkäkarva, joka Eevi on. Itämaisesta pitkäkarvasta olen haaveillut pitkään, mutta omaa silmääni ei miellytä nämä nykypäivän extreme-tyyppiset itämaiset, joiden korvat lerputtavat pään sivuilla. Eevi edustaa silmissäni täydellistä itämaista, kaunis ja elegantti, muttei äärimmäisen liioiteltu. Mikään näyttelyn paras se ei ehkä tule koskaan olemaan, mutta minulle se on juuri se mitä halusin.


Luonteeltaan Eevi on juuri sitä, mitä itämaisista yleensä sanotaankin. Kaikessa mukana ja kovalla äänellä. Nakut ovat ottaneet Eevin hyvin mukaan porukkaan, ja meillä vedelläänkin hurjia ralleja yhdessä päivittäin. Ehkä siksi Torstikin on laihtunut viime aikoina!

Jatkossa tulette siis kuulemaan myös Eevin kuulumisia!

perjantai 11. tammikuuta 2019

Torsti sydänultrassa

Olen huomannut Torstissa muutoksia viime aikoina. Toisaalta se tuntuu reipastuneen ja se vetääkin hurjia rallileikkejä muitten kissojen kanssa ympäri asuntoa. Mutta toisaalta olen myös huomannut sen kehon viilenneen. Sfinxien karvapeitteen puute tarkoittaa, että ne tuntuvat käteen suorastaan kuumeisen lämpimiltä. Torstin lämpö on kuitenkin tippunut suorastaan viileään. HCM voi aiheuttaa kissalle ruumiinlämmön alenemista (erityisesti raajoissa), kun sydän ei jaksakaan pumpata tarpeeksi verta koko elimistöön.

Muutama päivä sitten Torsti oli nukkumassa sylissäni, kunnes yhtäkkiä se sai voimakkaan hengenahdistuskohtauksen, joka onneksi kesti vain lyhyen hetken. HCM voi aiheuttaa myös nesteen kerääntymistä kehoon ja päätinkin, että on aika viedä Torsti sydänkontrolliin.

"Pitää kattoa, ettei mikään vaan jää huomaamatta!"
Torsti päätti pistää parastaan ja keimailikin vastaanotolla jokaiselle, joka vain vähän kohti katsoi. Vaan kun lämpötilaa otettiin pepusta, niin mieli muuttui. Torstin lämmöksi mitattiin 38,1 °C, mikä on hieman alakanttiin kissan normaalista ruuminlämmöstä, mutta kuitenkin vielä kohtuullisissa arvoissa.

Sitten päästiin itse ultraukseen. Torsti vihaa ultraamista, mutta hyvin pojulta homma kuitenkin sujui, varsinkin kun tällä kertaa ei tehty niin laajaa tutkimusta. Tuloksena sain käsiini lapun, jossa on kryptisiä kirjain- ja numeroyhdistelmiä, joita parhaani mukaan yritin tulkita.

Sydämen väliseinämän paksuus (IVSd) 9,6mm (6,1mm 2018, normaali olisi n. 4mm) ja vasemman seinämän (LVWD) 8,5mm. Vasen eteinen ei kuitenkaan vielä ole laajentunut.

"Nyt ei kerkee pysähtyy kuvaan, on paljon tutkittavaa!"
Matkamuistona eläinlääkäristä saimme Torstille elinikäisen lääkityksen. Aloitimme Torstille ACE:n estäjää toistaiseksi pienellä annoksella, parantamaan verenkiertoa.

Toivottavasti saan pitää Torstin vielä pitkään, vaikka se pahin onkin jatkuvasti mielessä.

maanantai 31. joulukuuta 2018

vuoden viimeinen

Meidän vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Iloa ja surua, onnea ja epäonnea. Vastoinkäymiset pistivät välillä blogin kirjoittamiseen jarrut päälle, eikä tänä vuonna meiltä tullutkaan montaa päivitystä. Niinpä päätin näin vuoden lopuksi koota yhteenvedon siitä, mitä meille tänä vuonna tapahtuikaan. Osa asioista on jo painunut omastakin päästä unohduksiin, joten tyytykäämme näihin!

Tammikuu

Tammikuu oli itselleni kenties koko vuoden vaikein kuukausi, vaikka silloin ei todellisuudessa tapahtunut mitään merkittävää.
 


Helmikuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä.


Hertan korvia kiusasivat ikävät kutinat, jotka eivät vain ottaneet loppuakseen. Korvista löydettiin tavallinen korvatulehdus.

Cairnterrierimme Manu nukkui ikiuneen.



Maaliskuu

Hertan korvat eivät millään ottaneet parantuakseen, ja kutinan yltyessä se raapi myös kaulan ihon rikki. Korvien tutkimuksesta ei kuitenkaan selvinnyt mitään syytä ja Hertta joutui kypäräpääksi (onneksi vain pieneksi hetkeksi).


Torsti täytti kaksi vuotta.

Hertta alkoi kiimailemaan ensimmäistä kertaa.

Perheeseemme liittyi sekarotuinen koira, Lyyti.



Huhtikuu

Huhtikuussa ei tapahtunut suuria, mutta kovasti opettelimme elämään sujuvaa yhteiselämää uuden perheenjäsenen kanssa (Hertta taisi vähän ihastua).



Toukokuu

Kävimme Torstin kanssa sydänultrassa selvittämässä aiemmin todetun HCM:n etenemistä. Ultraustulokset vaikuttivat melko lupaavilta, sillä ne eivät olleet juuri muuttuneet edellisvuodesta, jolloin sairaus todettiin.

Torsti seikkailee eläinlääkärillä

Kesäkuu

Sulevi täytti neljä vuotta.


Hertta täytti vuoden.

Heinäkuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa SUROK:n näyttelyyn Keravalla. Torsti valmistui Grand International Premioriksi (GIP).



Elokuu

Käymme Hertan kanssa jälleen eläinlääkärille ärtyneiden korvien ja ihon takia. Kutinan aiheuttaja jäi jälleen mysteeriksi, vaikkakin epäilyksenä oli ruoka-aineallergia. Ruokavaliota en kuitenkaan koskaan muuttanut, ja kutina loppui niin mystisesti kuin se oli alkanutkin, eikä se ole enää palannut.


Syyskuu

Vaihdoin opiskelupaikkaa, mikä osaltaan hidasti blogin kirjoittamista.

Tämä peti lojuu nykyään täysin koskemattomana.
Osallistuimme Hertan kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä. Hertta valmistui Championiksi (CH).


Lokakuu

Muutimme lauman ja ystäväni kanssa isompaan asuntoon.

Täytin 24 vuotta (hui).

Kävin vierailemassa Maailman voittaja-näyttelyssä Tampereella ja mursin matkalla kylkiluuni. Näyttelypäivä oli melko tuskainen, mutta ehdottomasti sen arvoinen.

Kollaasi WW2018-näyttelystä. Kuka tunnistaa ylärivin blogikissan?

Marraskuu

Marraskuussa oli aika taas panostaa kouluun, eikä mitään erikoisempaa tapahtunut.

Paitsi ne nalleasut, oi että!

Joulukuu

Kävimme tutustumassa TaikaTomun kissalan tuoreimpaan pentueeseen, tai no, pentuun eli TaikaTomun Queenieen.



Toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta! Ensi vuoteen!

perjantai 7. joulukuuta 2018

joulukissa 2018

Osallistuimme jälleen tänä vuonna Tassulinnan järjestämään Joulukissaan (viime vuoden postauksen voit lukea täältä). Meidän lähettämä paketti meni tänä vuonna hieman erikoisemman näköisille kavereille, nimittäin Päärynäeläimelle ja makkaraminioneille. Mutta entä se meille lähetetty paketti?

Tänään puhelimeeni tuli mystinen viesti meidän Joulukissa-pariltamme. Joulukissamme oli noutamassa omaa pakettiaan samasta paikasta, johon olin toivonut meidän paketin saapuvan ja näin saimmekin paketin ihan henkilökohtaisesti.

"Nuuh nuuh, täällä on kyllä jotain tosi hyvää!"
"Niinku, tosi tosi TOSI hyvää!"
Lahjakassi herätti paljon mielenkiintoa jo ennen kuin sisältöä edes oltiin kaivettu ulos.

"Siellä on varmaan jotain mullekin..." "Eikä, tää on jouluKISSA!!" "Jos nyt jotain edes..."
Myös talon karvaisin jäsen kiinnostui rapisevasta pussista. Vaikka kyseessä olikin kissa-aiheinen lahja, niin taisi sieltä koirallekin paljastua jotain, ainakin koirannameja (puhumattakaan parista vessapaperirullasta, jotka oli tosi kiva tuhota suoraan palvelijan matolle).

Ei meille sentään vain vessapaperihylsyjä lähetelty, vaan niiden sisälle oli pakattu lahjoja. Jokaisen rullan sisältä löytyi kissanminttulelu ja hiiri, yhteensä kolme kappaletta jokaista, jokaiselle siis oma!  Ja voi pojat niistä pidettiin PALJON! Kuvat puhukoot puolestaan:


Mitäköhän näihin leluihin oli oikein tujautettu, kun pisti kissapolojen päät ihan sekaisin? Torsti, joka ei muuten juuri innostu leluista, taisi olla nahkeista se, joka innoistuikin eniten.


Saatiin me kyllä muutakin kuin vain hurjia huumehia. Itse asiassa meidät suorastaan lellittiin ihan piloille. Paketista paljastui loppujen lopuksi niiden hiirien ja kissanminttujen lisäksi: kolme kimallepalloa (Hertan lemppareita), pakastekuivattua kanaa (kaikkien lempparia), kuivattuja kanapaloja (koiralle, mutta myös Sulevi tykkäsi) ja palvelijaakin oli muistettu, sillä paketissa oli myös pussillinen Vilukissa-teetä, kissasukat (täydellisen kokoiset palvelijan jäisille varpaille) ja vielä kissamagneetti.


Mutta keneltä tämä upea paketti sitten oli? Jotkut ehkä tunnistavatkin nuo upeat kansalliskissamme ylläolevista kuvista, nimittäin Naukulan Sulon, Namun ja Noomin!

Kiitos erittäin paljon Naukulan kerholle upeista lahjoista ja oikein hyvää joulunodotusta teille!

"Täh mitään en ollu tekemässä!"
Sulevi esitti ensin kylmänviileätä leluja kohtaan, mutta kun palvelija hetkeksi poistui huoneesta, oli yllättäen poika onnellisena hieromassa itseään yhteen kissanminttuleluun.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

suuri seikkailu

Sulevi:
Arvatkaapa mitä joku aika sitten tapahtui! Minä ja kaverit oltiin nukkumassa meidän sängyllä (palvelija kutsuu sitä omakseen, mutta oikeasti se on meidän), kun yhtäkkiä meidän kodin ovi pärisi. Yleensä se ääni tarkoittaa, että sieltä tulee joku ihailemaan meitä, mutta tällä kertaa ei! Sieltä tuli kaksi miestä, jotka ei edes huomannut mua! Ne miehet kantoi valtavaa laatikkoa mukana. Ei sellaista kivaa istumiseen tarkoitettua pahvilaatikkoa, vaan sellainen iso ja valkoinen. Palvelija kutsuu sitä tiskilaatikoksi, tai ainakin joksikin sellaiseksi.

Tämä on pahvilaatikko. Tiskilaatikko on paljon isompi.
Ehdin jo aatella, että ne miehet oli kateellisia meikäläisen komeudesta, kun eivät edes päin katsoneet, mutta sitten huomasin, että ne olikin jättäneet meidän kodin oven raolleen! Se oli varmaan joku sellainen kompensaatio.

No mähän sitten lähdin ulos tutkimusmatkalle villiin luontoon. Palvelija kyllä väitti, että menin vain rappukäytävään, mutta mitä se näistä asioista muka tietää. Ehdin kiivetä neljänteen kerrokseen asti (me asutaan kakkosessa), ennen kuin kukaan edes huomasi poissaoloani!

Palvelija sanoo, että onneksi lähdin ylöspäin enkä alas, mistä olisin voinut päästä ulos. Se ei taida ihan ymmärtää, että määränpääni oli täysin tietoinen. Ei kai kukaan hullu tuonne kylmään halua lähteä?

Täytyy myöntää, että se oli kyllä aika jännä seikkailu.


Ehkä kotona omassa pedissä on kuitenkin ihan mukavaa.


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

kolme karhua

Tiedättekö tarinan Kultakutrista ja kolmesta karhusta? Ne karhut ovat asettuneet asumaan meidän taloon!


Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä eläinten pukeminen on aika hölmöä, ellei sille ole jotain perusteltavaa syytä. Jouduin kuitenkin jälleen mainonnan vietäväksi, sillä nähdessäni nämä nallehupparit, olin myyty.


Alunperin tarkoitus oli ostaa pojille ruskeat hupparint ja Hertalle vaaleanpunainen, mutta meidän lähi-Mustissa ja Mirrissä oli vain muutamia kokoja jäljellä, ja vaaleanpunainen menikin Suleville.


Mihinkään jokapäiväiseen käyttöön nämä paidat eivät tietenkään tule, mutta mielestäni ne ovat äärettömän hellyyttävät esim. kuvausrekvisiittana. Saattaapa tämän vuoden joulukortti ehkä sisältää nämä myös, kuten taustasta ehkä voi teemaa hieman huomata ;)


Yllä esimerkki siitä, miten meillä yhteiskuvaus sujuu. Taitolaji se on tämäkin.