keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

kiima!

Jokaisen vanhemman elämässä tulee eteen se hetki, kun ymmärtää, ettei oma vauva olekaan enää ihan niin vauva.

Hertta, viikkoa vaille 9 kk, aloitti tällä viikolla ensimmäisen kiimansa. Herttahan on minulla sijoituksessa, eli se tulee kiimailemaan vielä useiden vuosian ajan. Parasta siis alkaa tottua tähän!


Voi kamala, mun vauvani on kasvanut aikuiseksi!

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

tähti on sammunut

Raskain mielin jouduimme tekemään maailman vaikeimman päätöksen.

♥ Sandico Jazz It Up "Manu" ♥
27.1.2007 - 28.2.2018


Viimeiset Manusta otetut kuvat:


Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
-Apulanta - Armo

lauantai 17. helmikuuta 2018

catmax numero kaks

Olin pitkään harkinnut kissojen kolmisen vuotta vanhan kiipeilypuun uusimista, mutta päätöksen tekeminen oli venynyt, koska ei kyseisessä puussa varsinaisesti ollut mitään vikaa. Yhtenä päivänä siitä kuitenkin katkesi köysi ja päätin viimein korvata puun uudella.

Uuden puun valinta ei ollut kuitenkaan helppoa ja selailinkin eri eläinkauppojen sivuja löytääkseni sopivan korvaajan. Äitini ehdotti, että hankkisin tilalle Catmaxin, koska sellaisesta meillä on jo hyviä kokemuksia.



Tähän uuteen Catmax-kokonaisuuteen kuuluvat
Catmax super runko
Raapima-pollari
Pieni taso
Iso taso
Laiskanlinna

Sain koko puun kuljetuksineen 422 eurolla. Puun alkuperäinen hinta olisi ollut suurempi, mutta Raapima-pollarin valmistuksessa oli tapahtunut jonkinlainen virhe ja sain siitä alennusta. Nähtäväksi jää, onko kyseessä vain kosmeettinen haitta vai aiheuttaako se tulevaisuudessa ongelmia. (Pystyttekö pongaamaan virheen koko puun kuvasta? Veikkaan, että ette!)

Maalasin myös tämän puun tasot valkoisella maalilla.


Puu on ollut todella kovassa käytössä heti alusta alkaen. Torsti hyppäsi Raapima-pollariin kiinni heti sen nähdessään, vaikkei sitä vielä oltu edes kiinnitetty mihinkään. Pollari onkin puun suosituin juttu.


Hertta käyttää puuta myös paljon vaikka ei yhteenkään kuvaan osunutkaan. Kaikin puolin nappiostos jälleen!

Vanhalle puulle ei tarvinnut heittää hyvästejä, vaan se pääsi koristamaan parveketta. Kesällä kissat pääsevät siihen taas keikkumaan.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

ikkunapeti

Olen jo pidemmän ajan haaveillut hankkivani kissoille imukupeilla ikkunaan kiinnitettävän pedin. Kaikissa katsomissani vaihtoehdoissa on kuitenkin varoiteltu, ettei peti olekaan kestänyt luvattua painoa. Viime vuonna kuitenkin bongasin Trio MiuMau ja Herra Nilssonin-blogin kirjoituksen Zooplussasta ostetusta ikkunapedistä ja innostuin heti.

(Pahoittelut kännykkäkuvista,. Kissat innostuvat, jos avaan kamerakaapin oven ja häipyvät pedistä.)


Pedin ensimmäinen kokeilija ei ollut yllätys. Sulevi oli kokeilemassa sitä jo ennen kuin ehdin edes imukupit kiinnittää lasiin. Hertta keksi myös pedin lähes heti, mutta Torsti ei oikein ymmärtänyt ikkunassa roikkuvaa tasoa. Ajattelinkin jo, ettei Torsti tule koskaan menemään siihen.

"Aurinko osuu niin mukavasti tähän."
Pari kertaa pedin alimmaiset imukupit irtosivat ja pedissä olleet kissat lentelivät minne sattuivat. Ihmettelin, että mikä sai tukevasti kiinni olevat imukupit irtoilemaan niin sattumanvaraisesti, kunnes yhtenä päivänä näin sen tapahtuvan omin silmin.

Kun Hertta ja Sulevi nukkuivat pesässä, Torsti kävi näpelöimässä alla olevia imukuppeja, jolloin niiden sisään lopulta pääsi ilmaa ja imu petti.


Kunnes eräänä päivänä Torsti keksi, miten petiin mennään. Sen jälkeen Torsti onkin ollut se, joka viettää suurimman osan ajastaan pedissä, eikä se ole enää käpälöinyt imukuppeja lainkaan.


Zooplussan sivuilla luvattiin, että peti kestäisi jopa 12 kiloa painoa. Parhaimmillaan meillä on sen päällä on lojunut sekä Sulevi että Torsti, joilla on yhteensä n. 11 kiloa painoa. Lisäksi ylempiin imukuppeihin johtavat vaijerit ovat ilmeisesti terästä, ja ne on meillä kestäneet myös pureskelua.

Epäilyistä huolimatta tämä peti on meidän ikkunassa pysynyt jo kuukauden ajan ilman ongelmia (Torstia lukuunottamatta)!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Manu

Meillä kävi tärkeä vieras.


En ole itse erityisen "koiraihminen", mutta viime aikoina olen potenut kamalaa koirakuumetta. Niinpä kutsuin vanhempieni luona asuvan koiran meille yökylään ja samalla vanhempani saivat "joululahjaksi" yhden koirattoman päivän (kun en muita lahjoja edes hankkinut).

Manu on jo lähes yhdentoista vuoden ikäinen cairnterrieri. Se on kiltti ja kärsivällinen muiden eläinten kanssa. Manu sietää yli-innokkaita koiranpentuja ja on kohtelias kissoja kohtaan. Jopa meidän entiset gerbiilit saivat olla rauhassa tältä rottakoiralta.

"Jaahas, se on palannut."
Manu on viimeksi vieraillut luonani yli puolitoista vuotta sitten, eli Sulevi on ainoa meidän nykyisestä jengistä, joka on Manun koskaan tavannut. Jännitin aika paljon kissojen reaktiota koiraan.

Sulevi pitää koirista silloin kun ollaan poissa meidän reviiriltä, eli esimerkiksi ulkona tai eläinlääkärissä. Reviirille tullut koira on kuitenkin yleensä aiheuttanut kovasti sähinää ja puhinaa. Nyt reaktio oli kuitenkin lievä. Manu ja Sulevi nuuskuttelivat toisiaan nenät vastakkain ja tilanne jatkui rauhallisena.

"Aika jännä."
Porukan yllättäjä oli kuitenkin Torsti. Jos luitte blogia silloin kun Hertta liittyi meidän laumaan, tiedätte mitä mieltä Torsti oli asiasta. Torstihan murisi ja sähisi, kun Hertan hajukin tuli lähelle ja ensimmäinen päivä kuluikin sängyn alla piilossa. Torsti ei ole ikinä, yhtä lääkärireissua lukuunottamatta, nähnyt koiraa, joten odotin jälleen samankaltaista reaktiota.

Mutta ei mitään. Ei äännähdystäkään. Torsti toki tuijotti vierasta turvallisen matkan päästä, mutta kävi esimerkiksi Manun nukkuessa aina varovaisesti nuuhkaisemassa sitä.

"Minkä helkkarin se on tänne päästäny!?"
Hertta sen sijaan... Voi Hertta. Sitä vieras koira jännitti ihan hurjasti. Mutta sfinximäiseen tapaan sen oli pakko mennä tutkimaan asiaa läheltä. Hyvin läheltä. Hertta saattoi tulla tutkimaan Manua aivan muutaman sentin päähän naamasta, ja kun Manu huomasi sen ja kiinnostuneena käänsi päätään, niin Hertta pelästyi aivan hirmuisesti ja päästeli aikamoisia kirosanoja.

"Älkää huutako minulle, neiti hyvä."
Sain itse muutaman sota-arven, kun huomasin, että Hertta oli ahdistanut itsensä nurkkaan ja Manu oli menossa siitä ohi. Tarkoituksenani oli nostaa Hertta pois tilanteesta, mutta Hertta ei tilanteessa huomannutkaan minun lähestyvän ja luuli, että hyökkäsin sen kimppuun.

Miten niin tykkään ottaa kuvia, joissa on kieli ulkona?
Täytyy myöntää, etten sinä yönä kovin montaa tuntia nukkunut. Manua ilmeisesti ahdisti, että se oli suljettu yksin tuntemattomaan asuntoon ja kävi aina välillä vikisemässä oven takana, kun minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa. Kissat kyllä tuttuun tapaansa nukkuivat koko yön sikeästi häiriötekijöistä huolimatta.

Kenellekään ei tapahtuneesta tullut traumoja ja kovasti odottelen Manua jo uudelleen hoitoon.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

hyvää joulua!


Kutsuin kaverini kuvaamaan kanssani jouluisia kuvia kissoista, sillä yksin se on lähestulkoon mahdotonta. Kissat päättivät todistaa, että se on mahdotonta myös apukäsien kanssa. Lopputuloksena oli vain yksi onnistunut kuva (yllä), josta tulikin tämän vuoden joulukorttikuva. Ensi vuonna pitää varmaan aloittaa kuvien ottaminen jo kesällä.

Osan kuvista on ottanut Saana Pyyhtiä ja osan minä.


Hertta osoittautui helpoimmaksi kuvattavaksi vaikka kamera olikin haluton tarkentamaan Hertan tummaan nenään.

Torsti sen sijaan...
"Ei ei ei ei ei kuvia!!"
"No ok, voit ottaa yhen kuvan, mut mä en kyl aio pysyy paikallani!"
Bonuskuva:

Hyvää joulua kaikille karvaisille ja karvattomille kavereille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

emännän uudet vempaimet

"Palvelija on mennyt sekaisin. Se lähtee aamulla aikaisin kotoa, kun on vielä ihan pimeää ja tulee takaisin vasta illalla, kun on taas ihan pimeää! Se sanoo, että kun on lomalla sieltä koulu-jutusta niin pitää käydä jossain työ-jutussa, että saa rahaa johonkin 'kameraharrastuksiin'. Hullun hommaa! Paljon viisampaa olisi maata koko päivä sängyssä, kuten minä!" -Hertta


Tein hieman joululahjaostoksia. Itselleni. Isältäni aikoinaan saatu nyt jo kymmenen vuotias Canon 450D, joka on minua uskollisesti palvellut viimeiset viisi vuotta, on nyt joutunut luopumaan valtaistuimestaan ja tilalle on noussut uusi (käytetty!) Canon 70D.

Vanhan kittilinssin korvasin myös Sigma 50mm F1.4 EX DG HSM-objektiivilla.

Viisi vuotta opettelin käyttämään edellistä kameraani ja vasta viimeisen vuoden aikana aloin ymmärtää paremmin jotakin sen asetuksista ja valokuvaamisesta ylipäätään. Nyt uuden kameran kanssa olen taas oppimisprosessin alussa. Toivottavasti se sujuu hieman nopeammin tällä kertaa.


Tämän postauksen kuvat ovat aika lailla ensimmäisiä kuvia tällä kameralla. Pientä hapuilua on erityisesti tarkennuksen kanssa. Yllä olevassa vasemman puoleisessa kuvassa Sulevin varpaat ovat tarkat, mutta muu keho ei enää olekaan. Oikeassa kuvassa taas tarkennus on osunut hyvin naamaan ja kuvasta voi nähdä jopa kielen väkäset.

Merkittävin ero (kameran painon lisäksi!) on objektiivissa tai oikeastaan sen käytössä. Olen jo tottunut, että voin zoomailla lähemmäs tai kauemmas sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta, mutta kiinteällä putkella se ei olekaan mahdollista. Kissojen kanssa se välillä tarkoittaa sitä, että kun otat askeleen taaemmas saadaksesi paremman kuvan, kissa on jo ehtinyt häipyä.


Yllä olevassa kuvassa jälleen tarkennus on osunut väärään paikkaan, eli tässä tapauksessa kirsuun. Tarkka kuono on tietysti varsin toivottavaa, mutta nyt silmät ovat jääneet tarkennuksen ulkopuolelle. On se söpö silti.

Torstia ei saatu esiintymään kameralle.

Ja kuulkaas, tällä kameralla saa kuvattua ihan videota! Ja oikein Full HD-laadulla. Nyt ei siis ole enää mitään tekosyytä kuvata blogin videoita puhelimella.