tiistai 26. joulukuuta 2017

Manu

Meillä kävi tärkeä vieras.


En ole itse erityisen "koiraihminen", mutta viime aikoina olen potenut kamalaa koirakuumetta. Niinpä kutsuin vanhempieni luona asuvan koiran meille yökylään ja samalla vanhempani saivat "joululahjaksi" yhden koirattoman päivän (kun en muita lahjoja edes hankkinut).

Manu on jo lähes yhdentoista vuoden ikäinen cairnterrieri. Se on kiltti ja kärsivällinen muiden eläinten kanssa. Manu sietää yli-innokkaita koiranpentuja ja on kohtelias kissoja kohtaan. Jopa meidän entiset gerbiilit saivat olla rauhassa tältä rottakoiralta.

"Jaahas, se on palannut."
Manu on viimeksi vieraillut luonani yli puolitoista vuotta sitten, eli Sulevi on ainoa meidän nykyisestä jengistä, joka on Manun koskaan tavannut. Jännitin aika paljon kissojen reaktiota koiraan.

Sulevi pitää koirista silloin kun ollaan poissa meidän reviiriltä, eli esimerkiksi ulkona tai eläinlääkärissä. Reviirille tullut koira on kuitenkin yleensä aiheuttanut kovasti sähinää ja puhinaa. Nyt reaktio oli kuitenkin lievä. Manu ja Sulevi nuuskuttelivat toisiaan nenät vastakkain ja tilanne jatkui rauhallisena.

"Aika jännä."
Porukan yllättäjä oli kuitenkin Torsti. Jos luitte blogia silloin kun Hertta liittyi meidän laumaan, tiedätte mitä mieltä Torsti oli asiasta. Torstihan murisi ja sähisi, kun Hertan hajukin tuli lähelle ja ensimmäinen päivä kuluikin sängyn alla piilossa. Torsti ei ole ikinä, yhtä lääkärireissua lukuunottamatta, nähnyt koiraa, joten odotin jälleen samankaltaista reaktiota.

Mutta ei mitään. Ei äännähdystäkään. Torsti toki tuijotti vierasta turvallisen matkan päästä, mutta kävi esimerkiksi Manun nukkuessa aina varovaisesti nuuhkaisemassa sitä.

"Minkä helkkarin se on tänne päästäny!?"
Hertta sen sijaan... Voi Hertta. Sitä vieras koira jännitti ihan hurjasti. Mutta sfinximäiseen tapaan sen oli pakko mennä tutkimaan asiaa läheltä. Hyvin läheltä. Hertta saattoi tulla tutkimaan Manua aivan muutaman sentin päähän naamasta, ja kun Manu huomasi sen ja kiinnostuneena käänsi päätään, niin Hertta pelästyi aivan hirmuisesti ja päästeli aikamoisia kirosanoja.

"Älkää huutako minulle, neiti hyvä."
Sain itse muutaman sota-arven, kun huomasin, että Hertta oli ahdistanut itsensä nurkkaan ja Manu oli menossa siitä ohi. Tarkoituksenani oli nostaa Hertta pois tilanteesta, mutta Hertta ei tilanteessa huomannutkaan minun lähestyvän ja luuli, että hyökkäsin sen kimppuun.

Miten niin tykkään ottaa kuvia, joissa on kieli ulkona?
Täytyy myöntää, etten sinä yönä kovin montaa tuntia nukkunut. Manua ilmeisesti ahdisti, että se oli suljettu yksin tuntemattomaan asuntoon ja kävi aina välillä vikisemässä oven takana, kun minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa. Kissat kyllä tuttuun tapaansa nukkuivat koko yön sikeästi häiriötekijöistä huolimatta.

Kenellekään ei tapahtuneesta tullut traumoja ja kovasti odottelen Manua jo uudelleen hoitoon.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

hyvää joulua!


Kutsuin kaverini kuvaamaan kanssani jouluisia kuvia kissoista, sillä yksin se on lähestulkoon mahdotonta. Kissat päättivät todistaa, että se on mahdotonta myös apukäsien kanssa. Lopputuloksena oli vain yksi onnistunut kuva (yllä), josta tulikin tämän vuoden joulukorttikuva. Ensi vuonna pitää varmaan aloittaa kuvien ottaminen jo kesällä.

Osan kuvista on ottanut Saana Pyyhtiä ja osan minä.


Hertta osoittautui helpoimmaksi kuvattavaksi vaikka kamera olikin haluton tarkentamaan Hertan tummaan nenään.

Torsti sen sijaan...
"Ei ei ei ei ei kuvia!!"
"No ok, voit ottaa yhen kuvan, mut mä en kyl aio pysyy paikallani!"
Bonuskuva:

Hyvää joulua kaikille karvaisille ja karvattomille kavereille!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

emännän uudet vempaimet

"Palvelija on mennyt sekaisin. Se lähtee aamulla aikaisin kotoa, kun on vielä ihan pimeää ja tulee takaisin vasta illalla, kun on taas ihan pimeää! Se sanoo, että kun on lomalla sieltä koulu-jutusta niin pitää käydä jossain työ-jutussa, että saa rahaa johonkin 'kameraharrastuksiin'. Hullun hommaa! Paljon viisampaa olisi maata koko päivä sängyssä, kuten minä!" -Hertta


Tein hieman joululahjaostoksia. Itselleni. Isältäni aikoinaan saatu nyt jo kymmenen vuotias Canon 450D, joka on minua uskollisesti palvellut viimeiset viisi vuotta, on nyt joutunut luopumaan valtaistuimestaan ja tilalle on noussut uusi (käytetty!) Canon 70D.

Vanhan kittilinssin korvasin myös Sigma 50mm F1.4 EX DG HSM-objektiivilla.

Viisi vuotta opettelin käyttämään edellistä kameraani ja vasta viimeisen vuoden aikana aloin ymmärtää paremmin jotakin sen asetuksista ja valokuvaamisesta ylipäätään. Nyt uuden kameran kanssa olen taas oppimisprosessin alussa. Toivottavasti se sujuu hieman nopeammin tällä kertaa.


Tämän postauksen kuvat ovat aika lailla ensimmäisiä kuvia tällä kameralla. Pientä hapuilua on erityisesti tarkennuksen kanssa. Yllä olevassa vasemman puoleisessa kuvassa Sulevin varpaat ovat tarkat, mutta muu keho ei enää olekaan. Oikeassa kuvassa taas tarkennus on osunut hyvin naamaan ja kuvasta voi nähdä jopa kielen väkäset.

Merkittävin ero (kameran painon lisäksi!) on objektiivissa tai oikeastaan sen käytössä. Olen jo tottunut, että voin zoomailla lähemmäs tai kauemmas sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta, mutta kiinteällä putkella se ei olekaan mahdollista. Kissojen kanssa se välillä tarkoittaa sitä, että kun otat askeleen taaemmas saadaksesi paremman kuvan, kissa on jo ehtinyt häipyä.


Yllä olevassa kuvassa jälleen tarkennus on osunut väärään paikkaan, eli tässä tapauksessa kirsuun. Tarkka kuono on tietysti varsin toivottavaa, mutta nyt silmät ovat jääneet tarkennuksen ulkopuolelle. On se söpö silti.

Torstia ei saatu esiintymään kameralle.

Ja kuulkaas, tällä kameralla saa kuvattua ihan videota! Ja oikein Full HD-laadulla. Nyt ei siis ole enää mitään tekosyytä kuvata blogin videoita puhelimella.

tiistai 5. joulukuuta 2017

joulukissa 2017

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tassulinnan järjestämään Joulukissaan, joka on periaatteeltaan kuin "secret santa", mutta vain kissablogeille. Meidän lahja lähti Videonauhan aikaa-blogin Borikselle, josta voit lukea täältä.

Tänään kotimatkallani puhelin piippasi sen merkiksi, että lähikauppani pakettiautomaattiin oli saapunut paketti meidän salaiselta joulukissalta. Automaatista paljastui siniseen kääreeseen pakattu laatikko, mikä jo vähän vihjaili paketin lähettäjästä.

"Kuule, ei vois sun hömpötykset vähempää kiinnostaa, avaa keskenäs!"
Ensin paketti ei kiinnostanut kissoja ollenkaan...

"Eiku hei, tääl on lahjoja meille!" "Ai mulle myös?"
...mutta kun sisältö kaivettiin esille, niin jo kissa jos toinenkin ilmestyi apajille. Laatikko oli pakattu täyteen pieniä lahjoja.

Paketeista paljastui kissoille kuivattuja ankkasiivuja ja kahdenlaisia herkkutikkuja, kana-ankka ja vasikka-siipikarja. Lisäksi kissoja oli lahjottu kissanminttuhaisunäädällä ja paketillisella pikkuhiiriä. Palvelijaa oli muistettu suklaalla, kissan näköisellä rintaneulalla sekä serveteillä, joissa on jouluinen kissateema.

Pahoittelen rumia sormiani....!
Hertta innostui lahjoista heti ja lähtikin villiin painiin haisunäädän kanssa. Mutta kaikki se unohtui, kun kaivoin yhden herkkutikun esiin. Menetin melkein sormeni, kun Hertta iski siihen kiinni niin vauhdilla.

Sulevi ja Torsti taisivat vain ehtiä vähän nuuhkaista tikkuja, ennen kuin ne olivat jo kadonneet Hertan kitusiin.

Myös yksi pikkuhiiri otettiin heti käyttöön. Jopa herra "minähän en millään leluilla leiki" Sulevi innostui heittelemään sitä ympäriinsä. Erittäin onnistunut lahja siis kaikin puolin!

Mutta keneltä se meidän paketti sitten olikaan? Sininen paketti tuli tietenkin Sinisten kissojen tarinoita -blogin Ivanilta ja Anyalta! Kiitos paljon lahjasta ja oikein hyvää joulua teille!

Hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää blogin lukijoille!

perjantai 1. joulukuuta 2017

vesipeto

Kissat eivät tunnetusti voi sietää vettä. Meidän kolmikko ei ole tässä asiassa mikään poikkeus silloin, kun on kylvyn aika.

Yli vuosi sitten kirjoitetussa blogitekstissäni voi huomata Torstin kiinnostuksen vettä kohden. Silloin sen olisi ehkä sivuuttanut vain pentumaisena kiinnostuksena uusia asioita kohtaan.

Sitä se ei kuitenkaan ollut.


Ensin Torsti kiinnostui hanasta valuvasta vedestä. Nykyäänkin aina vessaan mennessäni Torsti hyppää lavuaariin ja tuijottaa käskevästi, kuin sanoen, että avaapas tämä hana tässä.

Seuraavaksi Torsti keksi, että suihkun aikana seinät kastuvat ja suihkuttelun loputtua seinäpinnoille jää pieniä vesipisaroita, joita voi nuoleksia.

Yhtenä päivänä upotin orkidean ämpäriin ja jätin sen sinne. Hetken päästä vessasta kuului epämääräinen lotina. Torstipa oli löytänyt itselleen uuden ajanvietteen (jälkimmäinen videoklippi). Torstia eivät lelut hirveästi kiinnosta, joten ajattelin, että tässä on sille sopiva aktiviteetti ja kaivoin Einarin vanhan vadin esiin ja täytin sen vedelle. Riemua kestikin aika tovin.

Lopulta kuitenkin vaikutti siltä, ettei vesivadilla leiki enää kukaan, joten kaadoin vedet pois ja pistin vadin piiloon.

Vain muutamaa päivää myöhemmin heräsin aamulla siihen, että keittiön lattia lainehti. Ajattelin Sulevin keksineen taas vanhan tapansa, eli vesikipon tyhjentäminen lattialle, jota se tuppasi tekemään ennen ahkerasti. (Todistusaineistoa alla vuodelta 2014!)


Seuraavana aamuna huomasin saman homman toistuneen. Kuten kaikki varmasti tietävät, laminaatti ei varsinaisesti arvosta sitä, että sen päälle kaadetaan yli puolen litran edestä vettä ja annetaan sen seistä siinä.

Viimein kolmannella kerralla tekijä jäi kiinni. Se oli kukas muukaan kuin Torsti. Jos ei kerran vessassa pääse loiskuttamaan, niin siirrytään sinne missä se onnistuu.

Otin opikseni ja tästä lähtien meillä on vessassa vesivati aina.

torstai 23. marraskuuta 2017

URK 11.-12.11.2017 ja messut

"Kiireiden" takia tämänkin kirjoittamisessa vierähti tovi.

Pari viikkoa sitten olimme Lemmikkimessuilla käymässä ja osallistuimme samalla URK:in järjestämään kansainväliseen kissanäyttelyyn. Lauantaina mukana olivat Hertta sekä Torsti ja sunnuntaina vain Torsti.


Herttaa jännitti hirveästi koko näyttelytilanne, eikä ihme! Suuri halli täynnä kirkuvia lapsia, kaikuvia kuulutuksia ja muuta melua! Kyseessä oli kuitenkin Hertan ensimmäinen näyttely. Hertta viettikin suurimman osan päivästä piilossa pesässään peiton alla.

Pahin näyttelypainajaiseni (lähes) toteutui ja kissojen arvostelut melkein menivät päällekkäin. Hertan tuomarointi ehti kuitenkin alkaa ensin. Hertan tuomarina oli Juan José Martinez Vizcain. Hertta ujosteli pöydällä oloa hieman, mutta antoi kuitenkin esittää itsensä. Tuomari rakasti Herttaa ja antoi sille pusuja. Hän piti myös Hertan ulkomuodosta paljon, ainoa mistä erityisemmin saimme noottia oli liian loiva stoppi nenässä. Tuomari kuitenkin totesi: "tiedäthän meidät tuomarit, haluamme kaikkea aina lisää!" Hertta sai heti ensinäyttelyssään sydämen arvosteluunsa ♥

Torstin vuoro läheni uhkaavasti ja samaan aikaan alettiin pyytämään Hertan tuomarin parhaita kehään. En uskaltanut ottaa riskiä, että se olisi Torstin arvostelun kanssa päällekkäin ja kasvattaja esittikin Hertan valinnoissa. Itse paniikissa yritin seurata sekä Hertan arvostelua ja Torstin vuoroa. Vaikutti siltä, että Hertan tuomarilla oli vaikeuksia päättää Hertan ja venäjänsinisen kissan välillä, että kumpi olisi parempi, mutta lopulta venäjänsininen vei voiton (paneeli olisikin ollut liikaa meidän ujopyllylle). Hertan tulos siis EX1

Lopulta tuli Torstin arvosteluvuoro. Torstin tuomarina oli Satu Hämäläinen. Hän piti Torstista ja kehui erityisesti sen isoa massua. Saimme kuitenkin huomautuksen likaisesta nenästä ja silmistä (hups!). Torsti ei saanut kutsua tuomarin parhaaseen, mutta se ei haitannut, taso oli tosi kova. Torstin tulos oli EX1 CAGPIB (grand int. premier-sertifikaatti).

Hertan arvostelu lauantailta vasemmalla, Torstin oikealla
Sunnuntaina Torsti oli vähän pahalla päällä.


Torsti ei ikinä pura pahaa mieltään onneksi ihmisiin, mutta antaa sen kyllä kuulua. Moni pysähtyi hätääntyneenä kysymään, että mikä kissalla on hätänä, kun puhdistin sen varpaita liasta.

Sunnuntaina Torstin tuomari oli Steven Jones. Tuomarointi oli todella hämmentävä, tuomari nosti Torstin pöydälle seisomaan ja sitten sanaakaan pukahtamatta kirjoitti arvostelusetelin. Sen jälkeen hän alkoi kirjoitella muita papereita ja ihmettelin jo, että kuuluisiko meidän poistua, kunnes yhtäkkiä hän alkoi kertoa Torstista minulle. Hän piti Torstista, ainoa mitä olisi toivonut lisää olisi leveyttä poskiin ja ilmeisesti korvat olivat hänestä liian korkealle asettuneet. Saimme kutsun tuomarin parhaaseen, mutta siellä jäimme kolmansiksi ja tulos oli jälleen EX1 CAGPIB.

Torstin arvostelu sunnuntailta
Kiertelin myös molempina päivinä vähän sekä Lemmikkimessujen että ELMA-messujen puolella. Maatilojen eläimet ovat salainen heikkouteni, mutta olin pettynyt, kun lemppareitani, eli vuohia ei ollut paikalla lainkaan!

Ikävä puoli näissä messunäyttelyissä on se, ettei ihmisillä ole minkäänlaista kunnioitusta toisten eläimiä kohtaan. Näyttelyssä oli jokaisella häkkirivillä laput, joissa kiellettiin kissoihin koskeminen ja silti näitä lääppijöitä riitti. Erityisen inhaksi koen sen, että kun annan yhdelle ihmiselle luvan silittää kissaani, yhtäkkiä jokaisesta ilmansuunnasta törröttää kymmenen kättä hipelöimässä kissaa ilman lupaa.

Me oltiin tosin vähän huonosti siinä heti ensimmäisenä, kun tultiin Lemmikkimessujen puolelta näyttelyn puolelle. Meidän häkin ohi varmaan kulkikin suurempi määrä ihmisiä, kuin esimerkiksi aivan hallin toisessa päässä olevien häkkien luona.

Näyttelystä ostettu uusi peti, jota käytettiin tasan sen pari kertaa. Nyt se lojuu unohdettuna.
Rankka näyttelyviikonloppu vaatii rankat unet kaikilta osapuolilta.

perjantai 10. marraskuuta 2017

ompelijan (epä)apulaiset

Kaikki kissan(ja ehkä muidenkin eläinten)omistajat tietävät, että eläimillä on tapana olla aina tiellä silloin, kun sitä vähiten kaipaisi.

Tarkoituksenani oli ommella kissojen kuljetuskoppaan uusi päällinen, jotta kopassa olisi mukavan lämmin kulkea myös talvella, eikä myöskään sade tai viima pääsisi koppaan sisään.


Ongelmat alkoivat jo kaavoituksessa. Rapiseva paperi ja erityisesti saaliseläimen tavoin liikkuvat sakset innostivat Hertan vetelemään voltteja paperin päällä. Kaavat saatiin kuitenkin valmiiksi (lähes) ehjänä, mutta pikkukissan into ei loppunut siihen.

Hauskuus vasta alkoi, kun kangas leviteltiin lattialle. Kissoilla oli käynnissä kilpailu siitä, kuka saisi mytättyä eniten kangasta lyhyimmässä ajassa. Voittajasta ei ole kysymystäkään, se oli Hertta.


Työn edetessä aloin ihmetellä, kun kissat ovat olleet pitkään hiljaa ja osallistumatta. Vastaus mysteeriin selvisi, kun olisin tarvinnut lisää kangasta. Kissat olivat käpertyneet lämpimään kassiin nukkumaan ja näin muistuttivat omistajaakin taukojen tärkeydestä.

Välillä myös tuijotettiin tuomitsevasti:
"Tuleekohan tosta ikinä valmista..."
Ja välillä nukahdettiin koko työn päälle:
Lämmin unipussi
Uskomatonta, mutta totta! Suojus kuitenkin valmistui kissojen avustuksesta huolimatta.


Olen nähnyt useita erilaisia kopan suojuksia, mutta mikään niistä ei ole oikein palvellut omia tarpeitani, sillä niissä on yleensä katto-osa kiinteä ja oven edessä avoin sivu. Itse suosin nimenomaan näissä kopeissani olevia kattoluukkuja. Isossa kopassa ei ole myöskään kahvaa, joten en turhaan ommellut reikää sellaiselle. Jostain pitää kissojen saada happeakin, joten häkin oven kohdalla on pikkuruinen sydän ♥, josta ilma pääsee kulkemaan.

Nyt ei kissat palele! Tämä pääseekin heti koekäyttöön, kun huomenna ja sunnuntaina olemme Lemmikkimessuilla URK:in näyttelyssä. Lauantaina mukana ovat Torsti ja Hertta (näyttelydebyytissään!) ja sunnuntaina vain Torsti.