vuoden viimeinen

Meidän vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Iloa ja surua, onnea ja epäonnea. Vastoinkäymiset pistivät välillä blogin kirjoittamiseen jarrut päälle, eikä tänä vuonna meiltä tullutkaan montaa päivitystä. Niinpä päätin näin vuoden lopuksi koota yhteenvedon siitä, mitä meille tänä vuonna tapahtuikaan. Osa asioista on jo painunut omastakin päästä unohduksiin, joten tyytykäämme näihin!

Tammikuu

Tammikuu oli itselleni kenties koko vuoden vaikein kuukausi, vaikka silloin ei todellisuudessa tapahtunut mitään merkittävää.
 

Helmikuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä.

Hertan korvia kiusasivat ikävät kutinat, jotka eivät vain ottaneet loppuakseen. Korvista löydettiin tavallinen korvatulehdus.

Cairnterrierimme Manu nukkui ikiuneen.

Maaliskuu

Hertan korvat eivät millään ottaneet parantuakseen, ja kutinan yltyessä se raapi myös kaulan ihon rikki. Korvien tutkimuksesta ei kuitenkaan selvinnyt mitään syytä ja Hertta joutui kypäräpääksi (onneksi vain pieneksi hetkeksi).

Torsti täytti kaksi vuotta.

Hertta alkoi kiimailemaan ensimmäistä kertaa.

Perheeseemme liittyi sekarotuinen koira, Lyyti.

Huhtikuu

Huhtikuussa ei tapahtunut suuria, mutta kovasti opettelimme elämään sujuvaa yhteiselämää uuden perheenjäsenen kanssa (Hertta taisi vähän ihastua).

Toukokuu

Kävimme Torstin kanssa sydänultrassa selvittämässä aiemmin todetun HCM:n etenemistä. Ultraustulokset vaikuttivat melko lupaavilta, sillä ne eivät olleet juuri muuttuneet edellisvuodesta, jolloin sairaus todettiin.

Torsti seikkailee eläinlääkärillä

Kesäkuu

Sulevi täytti neljä vuotta.

Hertta täytti vuoden.

Heinäkuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa SUROK:n näyttelyyn Keravalla. Torsti valmistui Grand International Premioriksi (GIP).

Elokuu

Käymme Hertan kanssa jälleen eläinlääkärille ärtyneiden korvien ja ihon takia. Kutinan aiheuttaja jäi jälleen mysteeriksi, vaikkakin epäilyksenä oli ruoka-aineallergia. Ruokavaliota en kuitenkaan koskaan muuttanut, ja kutina loppui niin mystisesti kuin se oli alkanutkin, eikä se ole enää palannut.

Syyskuu

Vaihdoin opiskelupaikkaa, mikä osaltaan hidasti blogin kirjoittamista.

Tämä peti lojuu nykyään täysin koskemattomana.

Osallistuimme Hertan kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä. Hertta valmistui Championiksi (CH).

Lokakuu

Muutimme lauman ja ystäväni kanssa isompaan asuntoon.

Täytin 24 vuotta (hui).

Kävin vierailemassa Maailman voittaja-näyttelyssä Tampereella ja mursin matkalla kylkiluuni. Näyttelypäivä oli melko tuskainen, mutta ehdottomasti sen arvoinen.

Kollaasi WW2018-näyttelystä. Kuka tunnistaa ylärivin blogikissan?

Marraskuu

Marraskuussa oli aika taas panostaa kouluun, eikä mitään erikoisempaa tapahtunut.

Paitsi ne nalleasut, oi että!

Joulukuu

Kävimme tutustumassa TaikaTomun kissalan tuoreimpaan pentueeseen, tai no, pentuun eli TaikaTomun Queenieen.

Toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta! Ensi vuoteen!

joulukissa 2018

Osallistuimme jälleen tänä vuonna Tassulinnan järjestämään Joulukissaan (viime vuoden postauksen voit lukea täältä). Meidän lähettämä paketti meni tänä vuonna hieman erikoisemman näköisille kavereille, nimittäin Päärynäeläimelle ja makkaraminioneille. Mutta entä se meille lähetetty paketti?

Tänään puhelimeeni tuli mystinen viesti meidän Joulukissa-pariltamme. Joulukissamme oli noutamassa omaa pakettiaan samasta paikasta, johon olin toivonut meidän paketin saapuvan ja näin saimmekin paketin ihan henkilökohtaisesti.

"Nuuh nuuh, täällä on kyllä jotain tosi hyvää!"

"Niinku, tosi tosi TOSI hyvää!"

Lahjakassi herätti paljon mielenkiintoa jo ennen kuin sisältöä edes oltiin kaivettu ulos.

"Siellä on varmaan jotain mullekin..." "Eikä, tää on jouluKISSA!!" "Jos nyt jotain edes..."

Myös talon karvaisin jäsen kiinnostui rapisevasta pussista. Vaikka kyseessä olikin kissa-aiheinen lahja, niin taisi sieltä koirallekin paljastua jotain, ainakin koirannameja (puhumattakaan parista vessapaperirullasta, jotka oli tosi kiva tuhota suoraan palvelijan matolle).

Ei meille sentään vain vessapaperihylsyjä lähetelty, vaan niiden sisälle oli pakattu lahjoja. Jokaisen rullan sisältä löytyi kissanminttulelu ja hiiri, yhteensä kolme kappaletta jokaista, jokaiselle siis oma!  Ja voi pojat niistä pidettiin PALJON! Kuvat puhukoot puolestaan:

Mitäköhän näihin leluihin oli oikein tujautettu, kun pisti kissapolojen päät ihan sekaisin? Torsti, joka ei muuten juuri innostu leluista, taisi olla nahkeista se, joka innoistuikin eniten.

Saatiin me kyllä muutakin kuin vain hurjia huumehia. Itse asiassa meidät suorastaan lellittiin ihan piloille. Paketista paljastui loppujen lopuksi niiden hiirien ja kissanminttujen lisäksi: kolme kimallepalloa (Hertan lemppareita), pakastekuivattua kanaa (kaikkien lempparia), kuivattuja kanapaloja (koiralle, mutta myös Sulevi tykkäsi) ja palvelijaakin oli muistettu, sillä paketissa oli myös pussillinen Vilukissa-teetä, kissasukat (täydellisen kokoiset palvelijan jäisille varpaille) ja vielä kissamagneetti.

Mutta keneltä tämä upea paketti sitten oli? Jotkut ehkä tunnistavatkin nuo upeat kansalliskissamme ylläolevista kuvista, nimittäin Naukulan Sulon, Namun ja Noomin!

Kiitos erittäin paljon Naukulan kerholle upeista lahjoista ja oikein hyvää joulunodotusta teille!

"Täh mitään en ollu tekemässä!"

Sulevi esitti ensin kylmänviileätä leluja kohtaan, mutta kun palvelija hetkeksi poistui huoneesta, oli yllättäen poika onnellisena hieromassa itseään yhteen kissanminttuleluun.

Manu

Meillä kävi tärkeä vieras.

 

En ole itse erityisen "koiraihminen", mutta viime aikoina olen potenut kamalaa koirakuumetta. Niinpä kutsuin vanhempieni luona asuvan koiran meille yökylään ja samalla vanhempani saivat "joululahjaksi" yhden koirattoman päivän (kun en muita lahjoja edes hankkinut).

Manu on jo lähes yhdentoista vuoden ikäinen cairnterrieri. Se on kiltti ja kärsivällinen muiden eläinten kanssa. Manu sietää yli-innokkaita koiranpentuja ja on kohtelias kissoja kohtaan. Jopa meidän entiset gerbiilit saivat olla rauhassa tältä rottakoiralta.

"Jaahas, se on palannut."

Manu on viimeksi vieraillut luonani yli puolitoista vuotta sitten, eli Sulevi on ainoa meidän nykyisestä jengistä, joka on Manun koskaan tavannut. Jännitin aika paljon kissojen reaktiota koiraan.

Sulevi pitää koirista silloin kun ollaan poissa meidän reviiriltä, eli esimerkiksi ulkona tai eläinlääkärissä. Reviirille tullut koira on kuitenkin yleensä aiheuttanut kovasti sähinää ja puhinaa. Nyt reaktio oli kuitenkin lievä. Manu ja Sulevi nuuskuttelivat toisiaan nenät vastakkain ja tilanne jatkui rauhallisena.

"Aika jännä."

Porukan yllättäjä oli kuitenkin Torsti. Jos luitte blogia silloin kun Hertta liittyi meidän laumaan, tiedätte mitä mieltä Torsti oli asiasta. Torstihan murisi ja sähisi, kun Hertan hajukin tuli lähelle ja ensimmäinen päivä kuluikin sängyn alla piilossa. Torsti ei ole ikinä, yhtä lääkärireissua lukuunottamatta, nähnyt koiraa, joten odotin jälleen samankaltaista reaktiota.

Mutta ei mitään. Ei äännähdystäkään. Torsti toki tuijotti vierasta turvallisen matkan päästä, mutta kävi esimerkiksi Manun nukkuessa aina varovaisesti nuuhkaisemassa sitä.

"Minkä helkkarin se on tänne päästäny!?"

Hertta sen sijaan... Voi Hertta. Sitä vieras koira jännitti ihan hurjasti. Mutta sfinximäiseen tapaan sen oli pakko mennä tutkimaan asiaa läheltä. Hyvin läheltä. Hertta saattoi tulla tutkimaan Manua aivan muutaman sentin päähän naamasta, ja kun Manu huomasi sen ja kiinnostuneena käänsi päätään, niin Hertta pelästyi aivan hirmuisesti ja päästeli aikamoisia kirosanoja.

"Älkää huutako minulle, neiti hyvä."

Sain itse muutaman sota-arven, kun huomasin, että Hertta oli ahdistanut itsensä nurkkaan ja Manu oli menossa siitä ohi. Tarkoituksenani oli nostaa Hertta pois tilanteesta, mutta Hertta ei tilanteessa huomannutkaan minun lähestyvän ja luuli, että hyökkäsin sen kimppuun.

Miten niin tykkään ottaa kuvia, joissa on kieli ulkona?

Täytyy myöntää, etten sinä yönä kovin montaa tuntia nukkunut. Manua ilmeisesti ahdisti, että se oli suljettu yksin tuntemattomaan asuntoon ja kävi aina välillä vikisemässä oven takana, kun minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa. Kissat kyllä tuttuun tapaansa nukkuivat koko yön sikeästi häiriötekijöistä huolimatta.

Kenellekään ei tapahtuneesta tullut traumoja ja kovasti odottelen Manua jo uudelleen hoitoon.