maanantai 26. syyskuuta 2016

kuutiopesä

Ostin tv-tason, jossa on alaosassa neljä säilytykseen tarkoitettua koloa. Yksi näistä koloista on kuitenkin mitoiltaan pienimpi kuin muut ja mietin, että laittaisin siihen kissoille jonkinlaisen pedin. Etsinnän seurauksena löysinkin täydellisen mittaisen ja sopivan värisen kuutiopesän, mutta sen hinta oli aivan liian suolainen, jopa alennuksessa. En halunnut tuhlata sellaista rahasummaa, jos kissat eivät petiä sitten käyttäisikään.

Ratkaisu oli siis yksinkertainen: tee sellainen itse.


Niinpä ostin kasan vaahtomuovia ja kangasta ja rupesin hommiin. Vielä ompeluhommissa epäilin, että tuhlaankohan vain aikaani, eiväthän kissat ikinä pidä asioista, jotka on niille tarkoitettu.

"Tulisitko Sulevi pois sieltä, että voisin ommella loppuun?" "Tää on ihan hyvä tällain."
Huoleni oli turha. Kaikki kolme rakastuivat kuutioon oikopäätä ja nyt ne viettävätkin kaiken aikansa siellä. Einari on jopa ehtinyt karvastaa koko kuution yhden päivän aikana.

"Paras kuutio!"
Aikaa kuution tekoon kului n. 5-6 tuntia.

torstai 22. syyskuuta 2016

throwback thursday: Sulevi

Tiistaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun hain Sulevin ensi kertaa kotiin. Tämä herättääkin kaksi ristiriitaista kysymystä; onko siitä jo kaksi vuotta ja onko siitä vasta kaksi vuotta?

Niinpä nyt torstain kunniaksi päätin tehdä Sulevista pienen "throwback thursday"-tyylisen postauksen. Osan näistä kuvista olenkin jo Sulevin esittelypostaukseeksin laittanut, mutta kun sopivat teemaan niin hyvin, niin menkööt! Suurin osa kuvista on kännykällä hämärässä napsittuja, laatu siis ei ole huima.

© Fanny Antin
Tämä oli Sulevista se kuva, johon rakastuin ja tein valintani. Ei apua!



Vasemmalla Sulevin matka uuteen kotiin. Oikealla ensimmäinen päivä uudessa kodissa ja heti se on löytänyt paikkansa sylistä. Muualla se ei enää haluakaan nukkua.



Myös peiton alle Sulevi on halunnut nukkumaan pienestä pitäen ja osaakin sitä tulla vaatimaan nukkumaan mennessä, jos en tajua itse päästää sitä.



Apina pienestä pitäen (kuvat © Saana Pyyhtiä).

Hyvää yötä!

Kylläpä se aika kuluukin äkkiä.

torstai 15. syyskuuta 2016

kipeänä

Yksi jos toinenkin on meidän porukasta ollut tässä viikon sisällä kipeänä. Itse makasin viime viikonlopun sängyn pohjalla kuumeen kaatamana. Torsti on muutamana päivänä oksennellut ja ollut silloin myös apaattinen, kuumetta sillä ei kuitenkaan ole ollut ja se onkin iltaan mennessä palannut omaksi itsekseen. Sulevinkin korvista löydettiin hiivan aiheuttama tulehdus.

"En minä kyllä mitään korvatippoja olisi halunnut..."
Sairastelua ennen tuli haettua uusi sänky, joka onkin suorastaan ruhtinallisen kokoinen. Vanha sänkyni oli 80cm leveä ja tämä uusi nyt 120cm. Jopa Einari on rohkaistunut tulemaan yöllä sänkyyn kaveriksi.

Kuumeisena iso sänky oli kyllä pelastus, kun kaiken tarvittavan sai mahtumaan sänkyyn käden etäisyydelle ja oli tilaa kääntyillä.

Uusi sänky kelpaa myös painileikkeihin. Taustalla näkyy uusi Einari-tyyny!
"Hyvä ostos tämä sänky."
Sulevin kanssa kävimme korvien takia eläinlääkärillä ja samalla otimme siltä allergianäytteen. Kohta me ehkä saadaan tietää mikä näitä jatkuvia tulehduksia aiheuttaa! Sitä odotellessa.

perjantai 2. syyskuuta 2016

kesän viimeiset päivät


Kuten viime postauksessa mainitsinkin, tuli viime viikonloppuna vierailtua kissanäyttelyssä. Teinkin siitä tällaisen pienen videokollaasin, vaikkakin se sisältää vain häkeissä kuvattuja kissoja. Parempi kai sekin kuin ei mitään...!

"Hei hei kesä!"
Kesä onkin nyt virallisesti loppu ja syksyn kylmät ilmat koputteleekin jo ovella. Jos siis unohdetaan parin viime päivän lähes hellelukemat. Meillä se tarkoittaa, että parvekkeelle pääsee entistä harvemmin ja kohta ei enää ollenkaan.

Pitikin ottaa nyt kaikki irti näistä viimeisistä valoisista hetkistä, ja taas vähän kuvata kissoja. Tai todellisuudessahan se tarkoittaa, että kuvata Torstia. Sulevi ja Einari eivät erityisesti viihdy kameran edessä ja niinpä kamera alkaakin jo pursuamaan pelkkää Torstia... Parempi kai sekin kuin ei mitään?

Einarista on mahdotonta saada kuvia, jotka eivät ylivalotu tai "alivalotu".
Hyvää alkavaa syksyä!