SUROK 23.7.2017

Viime sunnuntaina pakkasin aamulla aikaisin Sulevin koppaan ja lähdimme SUROK:in näyttelyyn Hämeenlinnaan.

"Joko mennään kotiin?"

Näyttelyyn saavuttua Sulevi rauhoittui melko nopeasti häkissään ja olikin koko aamun arvostelua odotellessa melko tyytyväisen oloinen. Kun meidän vuoro tuli esiintyä, Sulevia alkoikin ärsyttää erittäin paljon ja pöydälle päästessä se olikin jo pelkkää kirosanaa. Sulevi sihisi ja suhisi ja lisäksi läpsi useasti tassullaan (onneksi vain minua ja ilman kynsiä). Onneksi Sulevi kuitenkin hieman rauhoittui, kun se sai tuomarilta pienen huiskalelun ja loppuarvostelu sujuikin ihan hyvissä tunnelmissa.

"Jaahas, no kai tässä odotellessa voi rentoutuakin hetken..."

Tuomarina Sulevilla oli jälleen Pia Nyman, aivan kuten kesäkuussa Vermossa. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut kilpailua ja saimmekin toivomani sertin. Tuomarin parhaisiin meitä ei kuitenkaan kutsuttu Sulevin pään ja karvaisuuden takia. Olin sitä osannut jo etukäteen odottaakin, joten tuloksena Suleville tuli EX1 CAPIB (international premier-sertifikaatti).

Sulevin arvosteluseteli.

Torsti vietti llähes koko päivän yksin kotona (äitini kävi sitä päivällä moikkaamassa) ja olin koko päivän siitä kauhean huolissani, mutta ilmeisesti huoleni oli turha. Torsti vaikutti pärjänneen oikein hyvin yksinään.

Seuraava näyttely meillä onkin Tallinnan näyttely kolmen viikon päästä! Jännittävää!

Sulevi sydänultrassa

Perjantaina kävimme Sulevin kanssa kuulemassa tuomion Sulevin sydämen kunnosta. Olin alunperin suunnitellut ultrata Sulevin syksyn aikana, mutta Torstin HCM-diagnoosi pisti vähän vipinää kinttuihin. Sulevi on kuitenkin Torstin sukulainen ja lisäksi se saa ajoittain kummallisia yskäkohtauksia ja sen varpaat ovat aina aivan jäässä. Jos sydänsairaan kissan varpaat ovat kylmät, niin sairaus on usein edennyt jo hyvin vakavaksi.

Sulevi rakastaa eläinlääkärissä käymistä, mutta kopassa istuminen on ihan kamalaa. Muistin tällä kertaa ottaa valjaat mukaan ja vuoroa odotellessa ehdittiinkin kiertämään koko käytävä ainakin viidesti ympäri.

Itse tutkimus oli Sulevin mielestä aivan kamalan tylsä eikä kyljellään makaamisesta tullut yhtään mitään. Lopulta eläinlääkäri totesi, että kuvataan se sitten seisaaltaan, mutta ei se ollut Sulevista yhtään sen mukavampaa. Siellä huoneessa olisi ollut paljon mielenkiintoisempia asioita tutkittavana!

"Tonne se tyyppi meni!"

Sulevin sydänultran tulos oli kuitenkin helpotus, sydän on täysin terve tällä hetkellä. Sulevi vain on tullut omistajaansa, meillä molemmilla palelee varpaat. Keuhkoputkesta kuului myös vinkunaa eli Sulevilla on myös alkavaa astmaa, jota etukäteen arvelinkin, onhan Sulevi kuitenkin atoopikko.

Erittäin positiivinen diagnoosi siis!

Severillä kylässä

Lauantaiaamuna herätyskello soi jo ennen kukon laulua. Karvattomat unikaverini totesivat, että oli aivan kohtuuttoman aikaista, eivätkä tahtoneet päästää minua sängystä ylös laisinkaan. Hyvä syy aikaiselle heräämiselle kuitenkin oli, sillä minun täytyi ehtiä jo kuudelta junaan. Kohteena tällä kertaa oli Härmä ja tarkemmin Powerpark. Mutta huvittelua ennen oli tarkoitus huvitella vielä toisella tavalla, kävin nimittäin ihastelemassa ystäväni kissanpentua Severiä.

"Mikä siellä meni!?"

Olin ihan yllättynyt miten pienen pieni Severi vielä oli, voi mikä suloisuus se olikaan! Se tuli heti ovelle vastaan häntä pystyssä kerjäten rapsutuksia! Ja siis... kyseessä oli kenties pehmein kissa, jota olen ikinä silittänyt.

Naureskelin aiemmin, että nimen perusteellahan tämä kissa sopisi erinomaisesti myös meidän lauman jatkeeksi, vai mitä sanotte? :D

Kameran esiin kaivaessani kissa livahti piiloon samantein! Lopulta epätoivoisen maanittelun jälkeen Severi tuli esiin ja kyllä sen kiinnostus heräsikin kameran sulkimen äänestä. Lopulta röhnötin lattialla napsien kuvia ja toivoen, että edes jokin onnistuu, sillä Severi olisi mieluummin hyppinyt ympäriinsä lelun perässä.

Olin aamulla napannut järkkärin ja erillisen salaman mukaan ja urhoollisesti kannoin niitä mukanani koko neljän tunnin matkan. Perille päästäessä unohdin kuitenkin salaman kyyditsijän autoon, enkä enää jaksanut hakea sitä sieltä erikseen. Parhaani mukaan olen siis kuvia muokannut paremmiksi.

Ostin myös uuden näytön, enkä ole varma sen väriasetuksista, joten toivottavasti kuvat ovat silti katsottavia!

Kaupunkilaisen on vaikea uskoa, että juna-asemalla todella on vain yksi laituri!

Pitkän päivän jälkeen oli kyllä kiva palata takaisin kotiin, jossa nakupojat jo kovasti odottelivat minua takaisin ♥

Erityiskiitokset Sennille, että sain tulla käymään ja myös rannekkeesta! ;)