keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Tallinnan näyttely 17.2.2019

Helmikuussa oli taas aika lähteä Tallinnaan näyttelyyn. Jotkut ehkä muistavat, että edellinen reissu ei mennyt ihan nappiin. Tavoitteena olikin päästä tällä kertaa näyttelyyn ilman ylimääräisiä mutkia matkassa.

Mukaan matkaan lähtivät Hertta, joka tarvitsi ulkomaan sertiä seuraavaan titteliinsä sekä sen seuralaiseksi Eevi. Tämä oli Eevin ensimmäinen näyttely, joten jännitystä riitti, vaikka sille ei vielä titteleitä haetakaan.

Lähdimme äitini ja kissojen kanssa lauantai-iltana Helsingistä Viking Linella, tarkoituksena viettää yö laivassa ja aamulla sitten suunnata satamasta näyttelypaikalle. Matka itsessään sujui hyvin, mitä nyt Eevi huusi koko kopassa olo aikansa kuin syötävä. Saimmekin huvittuneita kommentteja kanssamatkustajilta.

Eeviä ei paljon näyttelyhulina stressaa.
Sunnuntaiaamuna jouduimme odottelemaan satamassa yli tunnin, ennen kuin näyttelypaikka aukesi. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin eläinlääkärintarkastuksesta puhtain paperein, mitä jännitin itse paljon.

Eevi oli näyttelyhäkissä heti kuin kotonaan. Ohikulkijoille se keikisteli ja yritti puskea muovi-ikkunan läpi. Hertta taas tavalliseen tapaansa meni piiloon pesäänsä.

"Okei miten itämaisia venytetään, jotenkin tälleen ehkä??"
Arvostelut menivät tosi hyvin, molemmat tytön saivat kovasti kehuja. Erityisesti Eevi sai kehuja sen kauniin vihreistä silmistä, jollaisia ei usein pennuilla näe. Hertallakin kehuttiin ihon kuntoa, tuomari sanoikin, että pesen sitä varmasti useita kertoja kuussa, johon jouduin toteamaan, että itse asiassa en (viimeksi noin puoli vuotta aiemmin).

Hertan tulos oli EX1 CACIB. Hertan tuomari oli minulle ennestään tuttu Olga Komissarova, joskin Herttaa hän ei ollut aiemmin arvostellut. Eevin tulos oli EX1 ja tuomarina Dorte Kaae.

"Kerro kerro kuvastin, ken on tässä laivassa kaunehin?"
Paluumatkalle meillä ei ollut varattuna hyttiä, mutta olimme äitini kanssa molemmat ihan poikki, joten kyselimme vapaat hyttiä laivasta ja sellainen myös löytyi. Ja onneksi löytyikin, itse ainakin nukahdin saman tien, kun suljin silmäni hytin sohvalla.

Reissu siis onnistui oikein hyvin, mutta nyt taas ei ihan hetkeen tee mieli lähteä ulkomaille näyttelyihin.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Eevi

Kuinkahan moni teistä osasi jo odottaa tätä?

Viime vuoden viimeisessä postauksessa esittelin teille erään kissanpennun, johon olimme kämppikseni kanssa käyneet tutustumassa. Kyseessä oli TaikaTomun Queenie eli tuttavallisemmin Eevi. Hieman yli kuukausi sitten tämä kyseinen karvakorva muutti osaksi meidän laumaa.

9.1.2019
23.2.2019
Olimme kämppikseni kanssa puhuneet, että voisimme ottaa lauman jatkeeksi vielä yhden kissan jossain vaiheessa, mutta emme varsinaisesti tarkoitushakuisesti etsineet uutta kissaa. Satuin kuitenkin törmäämään TaikaTomun-kissalan Facebook-sivulla kotia etsivään Eeviin ja olimme molemmat heti myytyjä.


Sfinxien lisäksi minulla on muutama muu rotu, joista pidän. Näitä ovat turkkilainen angora, pitkäkarvainen kuriilien bobtail sekä itämainen pitkäkarva, joka Eevi on. Itämaisesta pitkäkarvasta olen haaveillut pitkään, mutta omaa silmääni ei miellytä nämä nykypäivän extreme-tyyppiset itämaiset, joiden korvat lerputtavat pään sivuilla. Eevi edustaa silmissäni täydellistä itämaista, kaunis ja elegantti, muttei äärimmäisen liioiteltu. Mikään näyttelyn paras se ei ehkä tule koskaan olemaan, mutta minulle se on juuri se mitä halusin.


Luonteeltaan Eevi on juuri sitä, mitä itämaisista yleensä sanotaankin. Kaikessa mukana ja kovalla äänellä. Nakut ovat ottaneet Eevin hyvin mukaan porukkaan, ja meillä vedelläänkin hurjia ralleja yhdessä päivittäin. Ehkä siksi Torstikin on laihtunut viime aikoina!

Jatkossa tulette siis kuulemaan myös Eevin kuulumisia!

perjantai 11. tammikuuta 2019

Torsti sydänultrassa

Olen huomannut Torstissa muutoksia viime aikoina. Toisaalta se tuntuu reipastuneen ja se vetääkin hurjia rallileikkejä muitten kissojen kanssa ympäri asuntoa. Mutta toisaalta olen myös huomannut sen kehon viilenneen. Sfinxien karvapeitteen puute tarkoittaa, että ne tuntuvat käteen suorastaan kuumeisen lämpimiltä. Torstin lämpö on kuitenkin tippunut suorastaan viileään. HCM voi aiheuttaa kissalle ruumiinlämmön alenemista (erityisesti raajoissa), kun sydän ei jaksakaan pumpata tarpeeksi verta koko elimistöön.

Muutama päivä sitten Torsti oli nukkumassa sylissäni, kunnes yhtäkkiä se sai voimakkaan hengenahdistuskohtauksen, joka onneksi kesti vain lyhyen hetken. HCM voi aiheuttaa myös nesteen kerääntymistä kehoon ja päätinkin, että on aika viedä Torsti sydänkontrolliin.

"Pitää kattoa, ettei mikään vaan jää huomaamatta!"
Torsti päätti pistää parastaan ja keimailikin vastaanotolla jokaiselle, joka vain vähän kohti katsoi. Vaan kun lämpötilaa otettiin pepusta, niin mieli muuttui. Torstin lämmöksi mitattiin 38,1 °C, mikä on hieman alakanttiin kissan normaalista ruuminlämmöstä, mutta kuitenkin vielä kohtuullisissa arvoissa.

Sitten päästiin itse ultraukseen. Torsti vihaa ultraamista, mutta hyvin pojulta homma kuitenkin sujui, varsinkin kun tällä kertaa ei tehty niin laajaa tutkimusta. Tuloksena sain käsiini lapun, jossa on kryptisiä kirjain- ja numeroyhdistelmiä, joita parhaani mukaan yritin tulkita.

Sydämen väliseinämän paksuus (IVSd) 9,6mm (6,1mm 2018, normaali olisi n. 4mm) ja vasemman seinämän (LVWD) 8,5mm. Vasen eteinen ei kuitenkaan vielä ole laajentunut.

"Nyt ei kerkee pysähtyy kuvaan, on paljon tutkittavaa!"
Matkamuistona eläinlääkäristä saimme Torstille elinikäisen lääkityksen. Aloitimme Torstille ACE:n estäjää toistaiseksi pienellä annoksella, parantamaan verenkiertoa.

Toivottavasti saan pitää Torstin vielä pitkään, vaikka se pahin onkin jatkuvasti mielessä.