Näytetään tekstit, joissa on tunniste Torsti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Torsti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

perjantai 11. tammikuuta 2019

Torsti sydänultrassa

Olen huomannut Torstissa muutoksia viime aikoina. Toisaalta se tuntuu reipastuneen ja se vetääkin hurjia rallileikkejä muitten kissojen kanssa ympäri asuntoa. Mutta toisaalta olen myös huomannut sen kehon viilenneen. Sfinxien karvapeitteen puute tarkoittaa, että ne tuntuvat käteen suorastaan kuumeisen lämpimiltä. Torstin lämpö on kuitenkin tippunut suorastaan viileään. HCM voi aiheuttaa kissalle ruumiinlämmön alenemista (erityisesti raajoissa), kun sydän ei jaksakaan pumpata tarpeeksi verta koko elimistöön.

Muutama päivä sitten Torsti oli nukkumassa sylissäni, kunnes yhtäkkiä se sai voimakkaan hengenahdistuskohtauksen, joka onneksi kesti vain lyhyen hetken. HCM voi aiheuttaa myös nesteen kerääntymistä kehoon ja päätinkin, että on aika viedä Torsti sydänkontrolliin.

"Pitää kattoa, ettei mikään vaan jää huomaamatta!"
Torsti päätti pistää parastaan ja keimailikin vastaanotolla jokaiselle, joka vain vähän kohti katsoi. Vaan kun lämpötilaa otettiin pepusta, niin mieli muuttui. Torstin lämmöksi mitattiin 38,1 °C, mikä on hieman alakanttiin kissan normaalista ruuminlämmöstä, mutta kuitenkin vielä kohtuullisissa arvoissa.

Sitten päästiin itse ultraukseen. Torsti vihaa ultraamista, mutta hyvin pojulta homma kuitenkin sujui, varsinkin kun tällä kertaa ei tehty niin laajaa tutkimusta. Tuloksena sain käsiini lapun, jossa on kryptisiä kirjain- ja numeroyhdistelmiä, joita parhaani mukaan yritin tulkita.

Sydämen väliseinämän paksuus (IVSd) 9,6mm (6,1mm 2018, normaali olisi n. 4mm) ja vasemman seinämän (LVWD) 8,5mm. Vasen eteinen ei kuitenkaan vielä ole laajentunut.

"Nyt ei kerkee pysähtyy kuvaan, on paljon tutkittavaa!"
Matkamuistona eläinlääkäristä saimme Torstille elinikäisen lääkityksen. Aloitimme Torstille ACE:n estäjää toistaiseksi pienellä annoksella, parantamaan verenkiertoa.

Toivottavasti saan pitää Torstin vielä pitkään, vaikka se pahin onkin jatkuvasti mielessä.

maanantai 31. joulukuuta 2018

vuoden viimeinen

Meidän vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita. Iloa ja surua, onnea ja epäonnea. Vastoinkäymiset pistivät välillä blogin kirjoittamiseen jarrut päälle, eikä tänä vuonna meiltä tullutkaan montaa päivitystä. Niinpä päätin näin vuoden lopuksi koota yhteenvedon siitä, mitä meille tänä vuonna tapahtuikaan. Osa asioista on jo painunut omastakin päästä unohduksiin, joten tyytykäämme näihin!

Tammikuu

Tammikuu oli itselleni kenties koko vuoden vaikein kuukausi, vaikka silloin ei todellisuudessa tapahtunut mitään merkittävää.
 


Helmikuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä.


Hertan korvia kiusasivat ikävät kutinat, jotka eivät vain ottaneet loppuakseen. Korvista löydettiin tavallinen korvatulehdus.

Cairnterrierimme Manu nukkui ikiuneen.



Maaliskuu

Hertan korvat eivät millään ottaneet parantuakseen, ja kutinan yltyessä se raapi myös kaulan ihon rikki. Korvien tutkimuksesta ei kuitenkaan selvinnyt mitään syytä ja Hertta joutui kypäräpääksi (onneksi vain pieneksi hetkeksi).


Torsti täytti kaksi vuotta.

Hertta alkoi kiimailemaan ensimmäistä kertaa.

Perheeseemme liittyi sekarotuinen koira, Lyyti.



Huhtikuu

Huhtikuussa ei tapahtunut suuria, mutta kovasti opettelimme elämään sujuvaa yhteiselämää uuden perheenjäsenen kanssa (Hertta taisi vähän ihastua).



Toukokuu

Kävimme Torstin kanssa sydänultrassa selvittämässä aiemmin todetun HCM:n etenemistä. Ultraustulokset vaikuttivat melko lupaavilta, sillä ne eivät olleet juuri muuttuneet edellisvuodesta, jolloin sairaus todettiin.

Torsti seikkailee eläinlääkärillä

Kesäkuu

Sulevi täytti neljä vuotta.


Hertta täytti vuoden.

Heinäkuu

Osallistuimme Hertan ja Torstin kanssa SUROK:n näyttelyyn Keravalla. Torsti valmistui Grand International Premioriksi (GIP).



Elokuu

Käymme Hertan kanssa jälleen eläinlääkärille ärtyneiden korvien ja ihon takia. Kutinan aiheuttaja jäi jälleen mysteeriksi, vaikkakin epäilyksenä oli ruoka-aineallergia. Ruokavaliota en kuitenkaan koskaan muuttanut, ja kutina loppui niin mystisesti kuin se oli alkanutkin, eikä se ole enää palannut.


Syyskuu

Vaihdoin opiskelupaikkaa, mikä osaltaan hidasti blogin kirjoittamista.

Tämä peti lojuu nykyään täysin koskemattomana.
Osallistuimme Hertan kanssa ERY-SYD:n näyttelyyn Helsingissä. Hertta valmistui Championiksi (CH).


Lokakuu

Muutimme lauman ja ystäväni kanssa isompaan asuntoon.

Täytin 24 vuotta (hui).

Kävin vierailemassa Maailman voittaja-näyttelyssä Tampereella ja mursin matkalla kylkiluuni. Näyttelypäivä oli melko tuskainen, mutta ehdottomasti sen arvoinen.

Kollaasi WW2018-näyttelystä. Kuka tunnistaa ylärivin blogikissan?

Marraskuu

Marraskuussa oli aika taas panostaa kouluun, eikä mitään erikoisempaa tapahtunut.

Paitsi ne nalleasut, oi että!

Joulukuu

Kävimme tutustumassa TaikaTomun kissalan tuoreimpaan pentueeseen, tai no, pentuun eli TaikaTomun Queenieen.



Toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta! Ensi vuoteen!

perjantai 7. joulukuuta 2018

joulukissa 2018

Osallistuimme jälleen tänä vuonna Tassulinnan järjestämään Joulukissaan (viime vuoden postauksen voit lukea täältä). Meidän lähettämä paketti meni tänä vuonna hieman erikoisemman näköisille kavereille, nimittäin Päärynäeläimelle ja makkaraminioneille. Mutta entä se meille lähetetty paketti?

Tänään puhelimeeni tuli mystinen viesti meidän Joulukissa-pariltamme. Joulukissamme oli noutamassa omaa pakettiaan samasta paikasta, johon olin toivonut meidän paketin saapuvan ja näin saimmekin paketin ihan henkilökohtaisesti.

"Nuuh nuuh, täällä on kyllä jotain tosi hyvää!"
"Niinku, tosi tosi TOSI hyvää!"
Lahjakassi herätti paljon mielenkiintoa jo ennen kuin sisältöä edes oltiin kaivettu ulos.

"Siellä on varmaan jotain mullekin..." "Eikä, tää on jouluKISSA!!" "Jos nyt jotain edes..."
Myös talon karvaisin jäsen kiinnostui rapisevasta pussista. Vaikka kyseessä olikin kissa-aiheinen lahja, niin taisi sieltä koirallekin paljastua jotain, ainakin koirannameja (puhumattakaan parista vessapaperirullasta, jotka oli tosi kiva tuhota suoraan palvelijan matolle).

Ei meille sentään vain vessapaperihylsyjä lähetelty, vaan niiden sisälle oli pakattu lahjoja. Jokaisen rullan sisältä löytyi kissanminttulelu ja hiiri, yhteensä kolme kappaletta jokaista, jokaiselle siis oma!  Ja voi pojat niistä pidettiin PALJON! Kuvat puhukoot puolestaan:


Mitäköhän näihin leluihin oli oikein tujautettu, kun pisti kissapolojen päät ihan sekaisin? Torsti, joka ei muuten juuri innostu leluista, taisi olla nahkeista se, joka innoistuikin eniten.


Saatiin me kyllä muutakin kuin vain hurjia huumehia. Itse asiassa meidät suorastaan lellittiin ihan piloille. Paketista paljastui loppujen lopuksi niiden hiirien ja kissanminttujen lisäksi: kolme kimallepalloa (Hertan lemppareita), pakastekuivattua kanaa (kaikkien lempparia), kuivattuja kanapaloja (koiralle, mutta myös Sulevi tykkäsi) ja palvelijaakin oli muistettu, sillä paketissa oli myös pussillinen Vilukissa-teetä, kissasukat (täydellisen kokoiset palvelijan jäisille varpaille) ja vielä kissamagneetti.


Mutta keneltä tämä upea paketti sitten oli? Jotkut ehkä tunnistavatkin nuo upeat kansalliskissamme ylläolevista kuvista, nimittäin Naukulan Sulon, Namun ja Noomin!

Kiitos erittäin paljon Naukulan kerholle upeista lahjoista ja oikein hyvää joulunodotusta teille!

"Täh mitään en ollu tekemässä!"
Sulevi esitti ensin kylmänviileätä leluja kohtaan, mutta kun palvelija hetkeksi poistui huoneesta, oli yllättäen poika onnellisena hieromassa itseään yhteen kissanminttuleluun.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

kolme karhua

Tiedättekö tarinan Kultakutrista ja kolmesta karhusta? Ne karhut ovat asettuneet asumaan meidän taloon!


Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä eläinten pukeminen on aika hölmöä, ellei sille ole jotain perusteltavaa syytä. Jouduin kuitenkin jälleen mainonnan vietäväksi, sillä nähdessäni nämä nallehupparit, olin myyty.


Alunperin tarkoitus oli ostaa pojille ruskeat hupparint ja Hertalle vaaleanpunainen, mutta meidän lähi-Mustissa ja Mirrissä oli vain muutamia kokoja jäljellä, ja vaaleanpunainen menikin Suleville.


Mihinkään jokapäiväiseen käyttöön nämä paidat eivät tietenkään tule, mutta mielestäni ne ovat äärettömän hellyyttävät esim. kuvausrekvisiittana. Saattaapa tämän vuoden joulukortti ehkä sisältää nämä myös, kuten taustasta ehkä voi teemaa hieman huomata ;)


Yllä esimerkki siitä, miten meillä yhteiskuvaus sujuu. Taitolaji se on tämäkin.

perjantai 12. lokakuuta 2018

muuttoapulaiset

Kolme vuotta sitten muutin pienestä yksiöstä isompaan kaksioon, ja jo silloin homma tuntui hankalalta parin hassun laatikon ja yhden kaikkialle ehtivän kissan kanssa.

Nyt meillä on edessä muutto isoon kolmioon ystäväni kanssa. Sekä laatikoiden että kissojen määrä on kolminkertaistunut ja se tekee hommasta luonnollisesti kolme kertaa haastavampaa.

Onneksi kissat osallistuvat.

Kaikkein tärkeimmät on jo pakattu.
Ahkerat apulaiset tyhjentävät hyllyjä.
Seuraava päivitys tuleekin sitten jo uudesta kodista :)

lauantai 17. helmikuuta 2018

catmax numero kaks

Olin pitkään harkinnut kissojen kolmisen vuotta vanhan kiipeilypuun uusimista, mutta päätöksen tekeminen oli venynyt, koska ei kyseisessä puussa varsinaisesti ollut mitään vikaa. Yhtenä päivänä siitä kuitenkin katkesi köysi ja päätin viimein korvata puun uudella.

Uuden puun valinta ei ollut kuitenkaan helppoa ja selailinkin eri eläinkauppojen sivuja löytääkseni sopivan korvaajan. Äitini ehdotti, että hankkisin tilalle Catmaxin, koska sellaisesta meillä on jo hyviä kokemuksia.



Tähän uuteen Catmax-kokonaisuuteen kuuluvat
Catmax super runko
Raapima-pollari
Pieni taso
Iso taso
Laiskanlinna

Sain koko puun kuljetuksineen 422 eurolla. Puun alkuperäinen hinta olisi ollut suurempi, mutta Raapima-pollarin valmistuksessa oli tapahtunut jonkinlainen virhe ja sain siitä alennusta. Nähtäväksi jää, onko kyseessä vain kosmeettinen haitta vai aiheuttaako se tulevaisuudessa ongelmia. (Pystyttekö pongaamaan virheen koko puun kuvasta? Veikkaan, että ette!)

Maalasin myös tämän puun tasot valkoisella maalilla.


Puu on ollut todella kovassa käytössä heti alusta alkaen. Torsti hyppäsi Raapima-pollariin kiinni heti sen nähdessään, vaikkei sitä vielä oltu edes kiinnitetty mihinkään. Pollari onkin puun suosituin juttu.


Hertta käyttää puuta myös paljon vaikka ei yhteenkään kuvaan osunutkaan. Kaikin puolin nappiostos jälleen!

Vanhalle puulle ei tarvinnut heittää hyvästejä, vaan se pääsi koristamaan parveketta. Kesällä kissat pääsevät siihen taas keikkumaan.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

ikkunapeti

Olen jo pidemmän ajan haaveillut hankkivani kissoille imukupeilla ikkunaan kiinnitettävän pedin. Kaikissa katsomissani vaihtoehdoissa on kuitenkin varoiteltu, ettei peti olekaan kestänyt luvattua painoa. Viime vuonna kuitenkin bongasin Trio MiuMau ja Herra Nilssonin-blogin kirjoituksen Zooplussasta ostetusta ikkunapedistä ja innostuin heti.

(Pahoittelut kännykkäkuvista,. Kissat innostuvat, jos avaan kamerakaapin oven ja häipyvät pedistä.)


Pedin ensimmäinen kokeilija ei ollut yllätys. Sulevi oli kokeilemassa sitä jo ennen kuin ehdin edes imukupit kiinnittää lasiin. Hertta keksi myös pedin lähes heti, mutta Torsti ei oikein ymmärtänyt ikkunassa roikkuvaa tasoa. Ajattelinkin jo, ettei Torsti tule koskaan menemään siihen.

"Aurinko osuu niin mukavasti tähän."
Pari kertaa pedin alimmaiset imukupit irtosivat ja pedissä olleet kissat lentelivät minne sattuivat. Ihmettelin, että mikä sai tukevasti kiinni olevat imukupit irtoilemaan niin sattumanvaraisesti, kunnes yhtenä päivänä näin sen tapahtuvan omin silmin.

Kun Hertta ja Sulevi nukkuivat pesässä, Torsti kävi näpelöimässä alla olevia imukuppeja, jolloin niiden sisään lopulta pääsi ilmaa ja imu petti.


Kunnes eräänä päivänä Torsti keksi, miten petiin mennään. Sen jälkeen Torsti onkin ollut se, joka viettää suurimman osan ajastaan pedissä, eikä se ole enää käpälöinyt imukuppeja lainkaan.


Zooplussan sivuilla luvattiin, että peti kestäisi jopa 12 kiloa painoa. Parhaimmillaan meillä on sen päällä on lojunut sekä Sulevi että Torsti, joilla on yhteensä n. 11 kiloa painoa. Lisäksi ylempiin imukuppeihin johtavat vaijerit ovat ilmeisesti terästä, ja ne on meillä kestäneet myös pureskelua.

Epäilyistä huolimatta tämä peti on meidän ikkunassa pysynyt jo kuukauden ajan ilman ongelmia (Torstia lukuunottamatta)!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Manu

Meillä kävi tärkeä vieras.


En ole itse erityisen "koiraihminen", mutta viime aikoina olen potenut kamalaa koirakuumetta. Niinpä kutsuin vanhempieni luona asuvan koiran meille yökylään ja samalla vanhempani saivat "joululahjaksi" yhden koirattoman päivän (kun en muita lahjoja edes hankkinut).

Manu on jo lähes yhdentoista vuoden ikäinen cairnterrieri. Se on kiltti ja kärsivällinen muiden eläinten kanssa. Manu sietää yli-innokkaita koiranpentuja ja on kohtelias kissoja kohtaan. Jopa meidän entiset gerbiilit saivat olla rauhassa tältä rottakoiralta.

"Jaahas, se on palannut."
Manu on viimeksi vieraillut luonani yli puolitoista vuotta sitten, eli Sulevi on ainoa meidän nykyisestä jengistä, joka on Manun koskaan tavannut. Jännitin aika paljon kissojen reaktiota koiraan.

Sulevi pitää koirista silloin kun ollaan poissa meidän reviiriltä, eli esimerkiksi ulkona tai eläinlääkärissä. Reviirille tullut koira on kuitenkin yleensä aiheuttanut kovasti sähinää ja puhinaa. Nyt reaktio oli kuitenkin lievä. Manu ja Sulevi nuuskuttelivat toisiaan nenät vastakkain ja tilanne jatkui rauhallisena.

"Aika jännä."
Porukan yllättäjä oli kuitenkin Torsti. Jos luitte blogia silloin kun Hertta liittyi meidän laumaan, tiedätte mitä mieltä Torsti oli asiasta. Torstihan murisi ja sähisi, kun Hertan hajukin tuli lähelle ja ensimmäinen päivä kuluikin sängyn alla piilossa. Torsti ei ole ikinä, yhtä lääkärireissua lukuunottamatta, nähnyt koiraa, joten odotin jälleen samankaltaista reaktiota.

Mutta ei mitään. Ei äännähdystäkään. Torsti toki tuijotti vierasta turvallisen matkan päästä, mutta kävi esimerkiksi Manun nukkuessa aina varovaisesti nuuhkaisemassa sitä.

"Minkä helkkarin se on tänne päästäny!?"
Hertta sen sijaan... Voi Hertta. Sitä vieras koira jännitti ihan hurjasti. Mutta sfinximäiseen tapaan sen oli pakko mennä tutkimaan asiaa läheltä. Hyvin läheltä. Hertta saattoi tulla tutkimaan Manua aivan muutaman sentin päähän naamasta, ja kun Manu huomasi sen ja kiinnostuneena käänsi päätään, niin Hertta pelästyi aivan hirmuisesti ja päästeli aikamoisia kirosanoja.

"Älkää huutako minulle, neiti hyvä."
Sain itse muutaman sota-arven, kun huomasin, että Hertta oli ahdistanut itsensä nurkkaan ja Manu oli menossa siitä ohi. Tarkoituksenani oli nostaa Hertta pois tilanteesta, mutta Hertta ei tilanteessa huomannutkaan minun lähestyvän ja luuli, että hyökkäsin sen kimppuun.

Miten niin tykkään ottaa kuvia, joissa on kieli ulkona?
Täytyy myöntää, etten sinä yönä kovin montaa tuntia nukkunut. Manua ilmeisesti ahdisti, että se oli suljettu yksin tuntemattomaan asuntoon ja kävi aina välillä vikisemässä oven takana, kun minä ja kissat nukuimme makuuhuoneessa. Kissat kyllä tuttuun tapaansa nukkuivat koko yön sikeästi häiriötekijöistä huolimatta.

Kenellekään ei tapahtuneesta tullut traumoja ja kovasti odottelen Manua jo uudelleen hoitoon.