Kuten viime postauksessa mainitsinkin, tuli viime viikonloppuna vierailtua kissanäyttelyssä. Teinkin siitä tällaisen pienen videokollaasin, vaikkakin se sisältää vain häkeissä kuvattuja kissoja. Parempi kai sekin kuin ei mitään...!
"Hei hei kesä!"
Kesä onkin nyt virallisesti loppu ja syksyn kylmät ilmat koputteleekin jo ovella. Jos siis unohdetaan parin viime päivän lähes hellelukemat. Meillä se tarkoittaa, että parvekkeelle pääsee entistä harvemmin ja kohta ei enää ollenkaan.
Pitikin ottaa nyt kaikki irti näistä viimeisistä valoisista hetkistä, ja taas vähän kuvata kissoja. Tai todellisuudessahan se tarkoittaa, että kuvata Torstia. Sulevi ja Einari eivät erityisesti viihdy kameran edessä ja niinpä kamera alkaakin jo pursuamaan pelkkää Torstia... Parempi kai sekin kuin ei mitään?
Einarista on mahdotonta saada kuvia, jotka eivät ylivalotu tai "alivalotu".
Aiemmin en ole törmännyt purevaan kärpäseen (en edes hirvikärpäseen!), mutta nyt tuli kohdattua erittäin vakava lajike, nimittäin näyttelykärpänen. Ja se puri lujaa.
En ole pahemmin itse harrastanut mitään kilpalajeja, mutta luonteeltani olen kuitenkin kilpailunhaluinen. Niinpä kisaintoni onkin kohdistunut eläimiin, nehän sen raskaan työn siinä tekevät. Näyttelykehiä onkin koluttu sekä koiran että jyrsijöiden kanssa.
Koiraa ei kuitenkaan enää voi raahata näyttelyihin eikä meillä ole enää gerbiileitäkään, niin huomio täytyi kääntää johonkin muuhun.
Siis tietysti kissoihin.
"Ai tuleva näyttelytähti? Hep, täältä löytyy!!"
Olin jo aiemmin harkinnut näyttelyttämistä Sulevin kanssa, mutta sen jatkuvien allergioiden ja ihotulehduksien takia siitä ei sitten tullutkaan mitään.
Mutta nyt olenkin ilmoittanut Torstin lokakuussa järjestettävään Ery-Sydin näyttelyyn. Rehellisesti en mitään merkittävää menestystä odottele, mutta ihan mielenkiinnosta haluan käydä vähän kokeilemassa näyttelyttämistä Torstin kanssa.
Kissanäyttelyssä kävin viimeksi lähes kymmenen vuotta sitten ja silloinkin turistina, joten mitään varsinaista kokemusta niistä ei itselläni ole. Olenkin menossa ensi viikolla tutustumaan Rurok:n järjestämään näyttelyyn Lapset ja Lemmikit-messuille, kun se sattuu tässä kotini lähellä olemaan.
Jokainen eläintä kuvannut on varmasti törmännyt samaan ilmiöön. Ei se vaan millään onnistu aina. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa, että kyseessä on erittäin valokuvauksellinen lemmikki.
Meillä ei ole.
Yleensä en julkaise epäonnistuneita kuvia blogiteksteissä, vaan päätinkin koota osan niistä tällaiseen omaan kollaasiin. Näitä tulee varmasti joskus lisää, koska... Noh, näitä kuvia tulee paljon.
"Herranjestas mitä täällä roikkuu?"
Tätä kuvaa en ollut aluksi laittamassa, mutta katsokaa nyt tuota Sulevin ilmettä...
"Menisitkö Torsti vähän kauemmaksi?" "Ei pysty!"
"Kamera otti ittekseen kuvan, en itte ollenkaa ottanu tätä!!"
???
Suurinta hilpeyttä aiheutti kuvia muokatessa huomata, että näissä kaikissa on Torsti. Kukas se onkaan meidän perheen linssilude?
Einaristakin on muutama, mutta ne ovat vielä kamerassa odottamassa siirtoa. Ensi kerralla sitten!
Viime kirjoittelusta onkin kulunut kaksi viikkoa, helle väsytti meidän poppoon ihan kokonaan ja ollaankin vain kaikki vapaa-aika vain nukuttu.
Torsti auttaa vaihtamaan lakanoita.
Tää kissa on kyllä yhtä koipea.
Yleensä olen aika pihi ja vältän ostamasta liikaa turhuuksia (ainakin omalla rahalla heh), mutta kun hullu kissanainen näkee jotain kissajuttuja, niin se on kuulkaas menoa. Tästä päästäänkin päivityksen otsikkoon, menin sitten ostamaan kissayövalon.
"No mikäs hempskatti?"
Mitään tarvettahan ei meillä millekään yövalolle ollut, pikemminkin näin kesällä ongelmana ovat olleet liian valoisat yöt. Mutta katsokaa nyt sen naamaa, olin ihan myyty.
Valo palaa kirkkaana, mutta kissaa taputellessa se alkaa loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Kuviin onnistuin taltioimaan kuitenkin vain sinisen, mistä lie johtuu!
Einarilla on kissamaisesti tapana ahtautua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin nukkumaan. Nyt kesällä yhdeksi suosikiksi on noussut parvekkeella lojuva vati, mistä se onkin saanut lempinimen Vatikissa.
Paras paikka nukkua t. Einari.
Tälle viikolle on lupailtu helteitä ja otinkin vadin "hyöty"käyttöön. Valutin astian pohjalle kylmää vettä ja annoin kissojen tutustua siihen. Sulevi ja Einari ovat toki ennenkin nähneet vettä vadissa, mutta Torstille se oli ihan uusi kokemus.
Vesi oli ilmeisen kiinnostava juttu. Hommasta tuli vielä hauskempaa, kun veteen laitettiin lillumaan jääpaloja, joita sitten sai metsästellä sieltä.
Miksei se ole yhtä hauskaa silloin, kun kissa pitäisi pestä?
Eräänä helmikuun päivänä vuonna 2005 kävelin Ison Omenan Faunatareen hakemaan ensimmäisiä gerbiilejäni. Nyt yhdentoista vuoden ja yhdentoista gerbiilin jälkeen olen jälleen täysin jyrsijätön.
Viime viikolla käytiin Sulevin kanssa ensi kertaa hammaskivenpoistossa. Mitään vikaa ei pojan suussa ollut, mutta ajattelin, että parasta hoitaa hammaskivi pois ennen kuin mitään vakavampaa ilmenee. Ja olihan se suusta tuleva löyhkäkin aika hirveä.
"Mun hampaat on kiiltävän puhtaat, ei näitä tarvii puhdistaa hei!"
Tässä kun ollaan Torstin kanssa tutustuttu pari viikkoa, niin olen huomannut sen käytöksessä tiettyjä asioita, joita Sulevikin teki pentuna. Merkittävin näistä on ehdottomasti "nisän" imeskely. Sulevilla ei minulle tullessaan ollut kissakavereita, joten se imeskeli kaulaani ja naamaani (jättäen jälkeensä fritsun näköisiä jälkiä), mutta Torsti onkin ottanut kohteekseen Sulevin ja erityisesti sen mahanalusen.
...Ja Sulevi ei sano siihen mitään.
Lopun videolla ei ole tekemistä imeskelyn kanssa, se vain huvitti itseäni kovasti.
Lisäksi Sulevi ja Torsti molemmat pitävät viemäriin lirisevää vettä todella jännittävänä asiana. Kun ne kuulevat minun menevän vessaan, molemmat kipittävät hirmuista vauhtia viemärin luokse odottamaan, että pesen kädet. Sitten ne silmät pyöreinä tuijottavat, kun vesi valuu viemäriin. On se ihmeellinen maailma.
"Pose!"
Hihittelin myös hieman itsekseni, että olenpas valinnut hyvän väriset kissat, kun sopivat sisustuksen harmaa/vaaleanpunainen-teemaan. Ja onhan täällä jotain mustaakin, mihin Einari sointuu.