vesipeto

Kissat eivät tunnetusti voi sietää vettä. Meidän kolmikko ei ole tässä asiassa mikään poikkeus silloin, kun on kylvyn aika.

Yli vuosi sitten kirjoitetussa blogitekstissäni voi huomata Torstin kiinnostuksen vettä kohden. Silloin sen olisi ehkä sivuuttanut vain pentumaisena kiinnostuksena uusia asioita kohtaan.

Sitä se ei kuitenkaan ollut.


Ensin Torsti kiinnostui hanasta valuvasta vedestä. Nykyäänkin aina vessaan mennessäni Torsti hyppää lavuaariin ja tuijottaa käskevästi, kuin sanoen, että avaapas tämä hana tässä.

Seuraavaksi Torsti keksi, että suihkun aikana seinät kastuvat ja suihkuttelun loputtua seinäpinnoille jää pieniä vesipisaroita, joita voi nuoleksia.

Yhtenä päivänä upotin orkidean ämpäriin ja jätin sen sinne. Hetken päästä vessasta kuului epämääräinen lotina. Torstipa oli löytänyt itselleen uuden ajanvietteen (jälkimmäinen videoklippi). Torstia eivät lelut hirveästi kiinnosta, joten ajattelin, että tässä on sille sopiva aktiviteetti ja kaivoin Einarin vanhan vadin esiin ja täytin sen vedelle. Riemua kestikin aika tovin.

Lopulta kuitenkin vaikutti siltä, ettei vesivadilla leiki enää kukaan, joten kaadoin vedet pois ja pistin vadin piiloon.

Vain muutamaa päivää myöhemmin heräsin aamulla siihen, että keittiön lattia lainehti. Ajattelin Sulevin keksineen taas vanhan tapansa, eli vesikipon tyhjentäminen lattialle, jota se tuppasi tekemään ennen ahkerasti. (Todistusaineistoa alla vuodelta 2014!)

Seuraavana aamuna huomasin saman homman toistuneen. Kuten kaikki varmasti tietävät, laminaatti ei varsinaisesti arvosta sitä, että sen päälle kaadetaan yli puolen litran edestä vettä ja annetaan sen seistä siinä.

Viimein kolmannella kerralla tekijä jäi kiinni. Se oli kukas muukaan kuin Torsti. Jos ei kerran vessassa pääse loiskuttamaan, niin siirrytään sinne missä se onnistuu.

Otin opikseni ja tästä lähtien meillä on vessassa vesivati aina.