keskiviikko 30. elokuuta 2017

RUROK 27.8.2017

Viime viikot ovatkin menneet näyttelypainotteiseen kirjoitteluun. Seuraava näyttely meillä on marraskuussa, joten näitä ei nyt hetkeen taas tulekaan.

Sunnuntaina matkattiin kissojen kanssa Tammistoon ShowHau Centeriin, jossa RUROK järjesti kansainväliset kissanäyttelyt. Saavuimme hyvissä ajoin aamulla, että saisimme varmasti paikan kaksoishäkille, mutta lauantaina paikalla olleet sfinx-ihmiset olivatkin ystävällisesti meille varanneet paikan.

Torsti ottaa odottelun rennosti.
ShowHau Center oli näyttelypaikkana todella ahdas ja kun sinne lisätään valtava ihmismassa, myös lämpötila siellä nousi nopeasti. Toivottavasti en haissut ihan kohtuuttomasti hieltä.

Sulevin arvosteluvuoro tuli ensin. Sulevin tuomarina oli Marina Vinkel. Tavalliseen tapaansa Sulevi oli pöydällä ärtynyt ja läpsäisikin tuomaria varoitukseksi. Onneksi se kuitenkin arvostelun edetessä rauhottui hieman. Edellisen viikonlopun arvostelun jälkeen olin valmistautunut murskatappioon, mutta tuomari kehuikin Sulevia maasta taivaasaan. Tuomarin sanoin: "He's in harmony but not happy". Saimme myös kutsun tuomarin parhaaseen. Tuomarin parhaassa meitä vastassa oli neljä muuta kissaa. Yksi toisensa jälkeen kissoja lähetettiin kehästä pois ja yhtäkkiä jäljellä oli enää Sulevi ja toinen kissa. Tuomari jälleen kehui Sulevia, mutta valitsi parhaakseen sinisen abessinialaisen, joka oli meille jo entuudestaan tuttu kilpakumppani. Torsti nimittäin hävisi sille tammikuussa tuomarin parhaan valinnassa. Sulevin tulos oli EX1 CAGPIB (grand int. premier-serti).

Torstin vuoroa sen sijaan saimme odotella vielä pitkään. Pojat olivatkin umpiunessa, kun Torstin vuoro viimein tuli. Torstin tuomarina oli Anne Veland. Tämä tuomari halaili kaikkia kissoja, jotka vain siihen suostuivat, eikä Torsti ollut poikkeus. Jo heti ensivilkaisulta tuomari sanoi, että totta kai tämä kissa saa sertin ja kirjoitti sen arvosteluseteliin ensi töikseen. Hän piti kovasti Torstista, hieman noottia tuli karvaisuudesta, mutta sekään ei ollut liian suuri virhe. Torsti sai myös kutsun tuomarin parhaaseen, mutta tälläkin tuomarilla voiton vei abessinialainen. Torstin tulos oli sama kuin Sulevin eli EX1 CAGPIB.

Vasemmalla Sulevin arvostelu, oikealla Torstin. Sulevi sai jopa sydämiä arvosteluunsa!
Näyttelypäivä siis meni oikein hyvin ja kuten luvattua, tämä oli luultavasti Sulevin viimeinen näyttely.

2 kommenttia: