maanantai 3. syyskuuta 2018

mites tässä näin kävi

Aika kuluu kuin siivillä ja yhtäkkiä sitä huomaa, että edellisestä blogikirjoituksesta on kulunutkin jo lähes puoli vuotta. Kevät oli itselleni vaikeaa aikaa. Paljon asioita tapahtui, niin hyviä kuin huonojakin, eikä aikaa blogin kirjoittamiseen juuri jäänyt.

Tuossa välissä on vietetty Sulevin ja Hertan syntymäpäiviä, sydänultrattu Torsti, käyty näyttelyssä, tutustuttu uuteen perheenjäseneen ja itse olen vastaanottanut uuden koulupaikan. Hieman yli kuukauden päästä meillä on edessä muutto, kun muutetaan lauman kanssa isompaan asuntoon. Näistä asioista kirjoittelen varmaan vielä myöhemmin lisää.

Jottei tämä postaus jäisi ihan pelkäksi lyhyeksi päivitykseksi, tässä hieman kuvia viime helmikuun Ery-Sydin näyttelystä, joiden muokkaamiseen syystä tai toisesta meni näin kauan. Parin viikon päästä onkin jo kyseisen yhdistyksen toinen näyttely, johon Hertan kanssa olemme osallistumassa.








Kuvista huomaa kenties tiettyä rotuteemaa ;)

1 kommentti: