sunnuntai 16. lokakuuta 2016

ERY-SYD 16.10.2016

Tänään oli sitten toisen näyttelyn vuoro. Saimmekin nukkua pitempään, kun kehän oli tarkoitus alkaa vasta 12.30. Paikalle saavuimme n. 12 aikaan ja kehä aloitettiinkin lähes samantein, kun kaikki olivat jo paikalla odottelemassa vuoroaan.

"En minä ymmärrä mikä haloo täällä on meneillään, voisin vaan mennä kotiin."
Eilisesti päättelin, että tänään tuloksena olisi vain EX1, kun väriryhmässä ei ollut tarpeeksi kilpailijoita. Yllätykseni olikin melkoinen, kun tuloksena olikin EX1 NOM. Torstin kasvattaja oli myös paikalla kisaamassa ja yllätys taisikin olla positiivinen meille molemmille.

Torsti paneelissa.
Tiesin kyllä jo ennen paneelia, ettei meille tulisi yhtään ääntä ja vitsailinkin äidilleni, että jos meitä vastassa on abessinialainen, se vie varmasti voiton. Näinhän siinä sitten myös kävi.


Päivä oli kyllä ihan huima, en ikinä olisi odottanut, että meidät nominoitaisiin! Kaipa tämä tarkoittaa, että meidän näyttelyura jatkuu ainakin, kunnes pääsemme aikuisten luokkaan ja saavutamme Premier-tittelin. Tässä vaiheessa vielä sanon, etten jaksaisi lähteä ulkomaille kilpailemaan, mutta sittenhän se nähdään ;)

Luulen, etten pysty edes kahden käden sormilla laskemaan montako kertaa kuulin tänä viikonloppuna: "Onko se todella pentu? Noin iso!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti