torstai 18. toukokuuta 2017

hypertrofinen kardiomyopatia

Eilen kävimme Sulevin ja Torstin kanssa hakemassa rokotukset ja passit, että pääsemme elokuussa matkaamaan Tallinnaan näyttelyyn. Sulevi oli hetkessä hoidettu, mutta kun Torstin vuoro tuli, kuunteli eläinlääkäri sydäntä todella pitkään ja ehdin jo aavistaa pahinta. Lopulta lääkäri totesi, että kuulee sydämessä sivuäänen. Tämä oli minulle shokki, sillä Torsti on vain hieman yli vuoden vanha eikä sille ole ollut mitään sydänsairauden oireita.


Varasin heti seuraavaksi päiväksi ajan sydänultraan. Ultrassa Torsti käyttäytyi hyvin mallikkaasti, makasi vain kiltisi pöydällä eläinlääkärin kuvatessa sydäntä. Tulos oli kuitenkin se mitä eniten pelkäsin. Torstilla todettiin kohtalaisen pitkälle edennyt hypertrofinen kardiomyopatia eli HCM. Siinä sydämen vasemman kammion seinämät paksuuntuvat ilman syytä. Sfinxeillä ja muutamalla muulla rodulla tätä esiintyy hieman keskivertoa enemmän.

Lääkitystä Torsti ei saanut, sillä se on ollut tähän mennessä täysin oireeton. Jatkossa sydämen tilaa kuitenkin seurataan säännöllisillä ultrilla. Yleisesti ottaen HCM johtaa ennenaikaiseen kuolemaan ja näin nuorella kissalla todetun sairauden ennuste ei ole kovin hyvä. Toivon, että saan pitää Torstin seuranani vielä pitkään.

7 kommenttia:

  1. Voi ei, miten surullinen ja odottamaton uutinen! Toivotaan, ettei Torstille tulisikaan oireita, vaan hyvää vointia riittäisi niin pitkään kuin suinkin mahdollista! <3

    VastaaPoista
  2. Olen NIIN pahoillani! T:Kohta 9-v. HCM -kissan emäntä.

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus. Ikävä ongelma sfinxeillä. Nyt vaan kasvattajaan yhteys ja sovitte miten asia hoidetaan. Nuori kissa kuitenkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvattajaan otinkin yhteyttä heti kun sain tietää tästä :)

      Poista
  4. Voi ei, miten kurja uutinen! Tsemppiä teille jatkoon, toivotaan, että Torsti pysyy terveenä vielä pitkään. <3

    VastaaPoista